lauantai 30. heinäkuuta 2016

Loma meni


Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten Iivari blogissaan kirjoitteli. Meiltä on nyt loppumassa loma. Sitä en mene sanomaan, onko se ollut "hyvä" loma. Mutta eiköhän joiltakin osin. 
Vaan viimeistä viikonloppua viedään. Eikä se enää lomalta tunnu, kun viikonloppuna möllötetään muutoinkin kotona. Niin että peitto silmille ja sadetta pitämään.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Otsikko

Meinasin eilisen jatkoksi laittaa tälle postaukselle otsikoksi "dagen efter", koska rakastan sanakieppejä ja kaksoismerkityksiä. Mutta ettei otsikko harhauttaisi lukijoita, jotka eivät sitten löydä vastinetta, annoin olla.

Asiaan:


Eilisen ilme oli vielä illallakin melko poissaoleva. Eläinlääkäriltä autolle töpöttelevä, juuri herännyt koira oli surkeudessaan koominen. Pissaamisesta ei meinannut tulla sen takia mitään, kun piti kääntyä katsomaan jokaista ohikulkijaa, lasittunein katsein, lievästi sivusuunnassa huojuen. Epäilen että lisähämmennystä aiheutti entisen kodin maisematkin. Ainakin ympärilleen tuijottelu oli helppo tulkita aivojen sekamelskaksi, jossa jylläsivät kysymykset "mitä ihmettä mulle on taas tehty" ja "missä mä taas asuinkaan..." (Dagen efter EI olisi ollut kaukaa haettu, eihän...)


Vaikka tämä päivä ei järin energinen ole vielä ollutkaan, silmissä on jo tuttu pilke! Kipulääkettä ei saatu mukaan, mutta hieman vaivalloiset ja keskeneräisiksi jääneet haukotukset osoittavat, että jotain muistoja toimenpide jätti leukaperiin. Tämän päivän komiikka on syntynyt äänenmurroksesta, josta tiedotettiin kotiuttamisohjeissakin. En omassa kaaoksessani huomannut kysyä, mistä moinen johtuu, mutta Artun narinat ja märinät ovat tänään olleet kuin kurkkukipuisen rohisevia äännähdyksiä. Ja onhan niitä ääniä sitten pitänyt kokeilla ja kuunnella ihan huvikseenkin, siltä se jutustelu on ainakin tuntunut.

- - - - -

Monenlaista olen hukannut. Avaimia, kännyköitä, lompakoita, autoja... mutta yksi dramaattisimpia hetkiä oli, kun kadotin mehiläisen. Matalalla ja raskaasti lentelevän otuksen, joka katosi olohuoneen ja eteisen saumattomaan sokkeloon sillä sekunnilla, kun siirsin katseeni muualle ja otin pöydältä juomalasin ja postikortin, parhaat välineet pistiäisten pyydystämiseen. Loppupäivä kului (vaihteeksi) jonkinlaisessa paniikissa. Mutta pistiäinen pysyi piilossa. Kunhan pysyykin, kunnes ei enää pistä. Ensi talvena on silti hermostuttavaa löytää se jostakin laatikosta pipojen tai villasukkien joukosta. Eihän elämä ole mitään, jos ei voi aina vähän panikoida tulevaa ;)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

kvällen innan


Se on ollu kuulemma heinäkuun helteet tuolla pihalla...


... ja olenhan minä siellä kärpäsiä päivystänyt :)

Huomenna olen menossa taas ellille. Ikenestä leikataan patti, joka alkaa jo ikävästi näkyä, kun hymyilen. Ihminen hermoilee. Vien sen ennen operaatiotani kävelylle entisen kodin huudeille. Ehkä se siellä nuuhkii merta ja rauhoittuu. Pitäkäähän emännälle peukkuja huomenna ;)