perjantai 30. joulukuuta 2016

Uutispommi ja muutama muu pienempi paukku tulossa


Tulin ilmottamaan, että huomenna paukkuu! Enkä tykkää yhtään.

Mutta nyt pudotan teille semmosen pommin, että mulla on tyttöystävä, josta kyllä tykkään! Ei haitannu yhtään kurakeli eilen puistossa, kun se tyttö mennä viipotti vierellä. Painelin paidan hihat märkinä joka paikkaan mukana. Plätsähdin nimittäin suoraan vesilammikkoon, kun se tyttö tuli ulos autosta ja mulle tuli kiire ja ne hihat kastu. En huomannu koko asiaa puistoilun aikana. Lopuks pussattiinki. Mamma sotkeutu asiaan sanomalla, että kyllä mäyräkoirat toisensa tuntee. Minut kutsuttiin jo tyttiksen kotiinki tutustumaan lähiaikoina. Ja sit pääsen kylään sinne niin, ettei mamma änkee mukaan! 

Mutta teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta! Ja jos joku muukaan ei tykkää niistä paukkuvista, kannattaa pysytellä lähellä mammaa, äippää, iskää, siskoa, veikkaa, mitä turvallisia hahmoja kenelläkin sattuu kotona olemaan. Pian se pauke on ohi, ja meille nelitassuisille alkaa uusi, jännittävä vuosi.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joululahjavalvojaiset


Mitkä ihmeen joululahjavalvojaiset? Eikö joulunakaan saa nukkua.
Valvo sinä, mutta älä rapistele niitä papereita...

lauantai 17. joulukuuta 2016

Koirien välistä ystävyyttä


Vuoden erossa olon aikana ei varmasti unohdu se, kenen kanssa on leikkinyt ja myllännyt, kenen korvia on natustanut, keneltä on pentuna kerran saanut köniinsä ja ketä on salaa kaukana poissa ollessaan ikävöinyt.


Kohtaaminen oli innostunut ja iloinen, mutta aikaa ei kulutettu ihmisten tavoin vuoden kuulumisia pälpättämällä. Nuuhkittiin yhdessä viimeisimmät koirapostit, vedettiin yksi pehmolelu riekaileiksi ja sitten asetuttiin lepäämään.
Ystävyys on...

torstai 15. joulukuuta 2016

Sporttinen diagnoosi


Tiedättekö kuka on:
"...hyvässä kunnossa, sporttinen, normaalipainoinen."

Entäs kenellä on:
"Erittäin hyvä lihasmassa."

Ja keneen sopii kuvaus:
"Turkki ja iho hyvässä kunnossa."

Lepäilen tässä vähän maistelemassa noita mukavia lauseita. Normaalipainoinen viittaa kyllä vaarallisesti siihen, että ruoka-annokset eivät merkittävästi suurene, vaikka olin keventynyt pari kiloa kesästä...

Ai niin. Samassa paperissa luki ihan pienellä präntillä (ettei mamma näkisi sitä tekstiä koko ajan, kun se on tehnyt jonnin joutavaa surutyötä viimeisen viikon, ihan turhan päiten):
"Epänormaalit seerumin maksa-arvot."

Tiistaina kävin niiden seerumien takia mamman kanssa ultraäänitutkimuksessa. Vahingossa jouduinkin itse tutkimuspöydälle, pehmustettuun kouruun selälleni, mutta sain siitäkin tulokseksi puhtaat paperit:
"Ultraäänitutkimuksessa ei todettu maksassa tai muissa vatsaontelon elimissä epänormaalia."
Siinä oli vielä sisätautien erikoiseläinlääkärin puumerkki, joten kyllä siihen paperiin on uskominen.

Eikö mekämäykylläkin nyt voi olla joku heikkous tai pieni epätäydellisyys... Ja joudun taas parin kuukauden päästä luovuttamaan verta putkiloon, että nähdään, jatkuuko arvojen nousu, vai oliko kaikki vain huonosti ajoittuneen ripulin syytä. 

Mamman pään voisi kyllä kuvata vaikka heti. Sillä on selvästi ollut kohonneita verenpainearvoja, ylimitoitettua paniikkia ja keskivaikeaa katastrofiajattelua. Eipä taida ell-asemalla olla mamman kokoista kourua, missä se pysyisi aloillaan kuvauksen ajan.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Nenä näkyvissä


Näytän taas mallia, miten kaamos kuluu parhaiten...


Nenä kannattaa pitää hereillä, vaikka koira nukkuu.


Nousin kysymään, mitä saan iltapalaksi.
Sain lenkkivermeet niskaani!


Ketä ihminen kuvittelee huvittavansa,
itsensä lisäksi...

Kuulumisia on vaikka muille jakaa,
mutta tässä tällainen kevyt aloitus.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Tauko ja tuumaus



Olen tässä tuuminu, mistä oikein kirjottais.


Ulkona on jo niin kylmä, että nokka täytyy piilottaa varpaisiin.


Välillä kävi aika pitkäksi ja
hermostuin laatikolle.
Se oli tyhjä!


Pistäydyin päällysmiehen hommissa.
(Ex-systerin takki oli lämmin työasu.)


Kotimatkalla pääsin etupenkille!
Hyvistystä, kun emäntä oli
viikon lomalla ilman koiraansa.


Takaisin peiton alle tuumailemaan.


Että mistä sitä oikein kirjottais...


Syksy on tullut, mutta sen kaikki jo tietää.

Me halutaan kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat olleet paikalla ja käytettävissä, kun Arttu on tarvinnut hoitopaikkaa, lenkittäjää, seuraneitiä, kaupassa kävijää tai muuten vaan pään silitystä. Kiitos!

lauantai 13. elokuuta 2016

Huvivero



Öh, ihmisten huvit on outoja.


Plaaaah, anna olla jo.
Laita vaikka itelles niitä rusetteja ja ota selfie!



Verotarkastaja päivää!!!
Täällä on kuulemma maksamatta mäyräkoirasta johtuva huvivero yli seittemältä vuodelta, mäyräkoiran palkka samoin, ja päälle rapsahtaa sakkona yhen hirven luut, erääntyy ens viikolla ja toinen erä ennen joulua, kiitoos.

Ai mitä? Kyyyyllä meiltä tullaan näin vakavissa laimillyöntitapauksissa parvekkeen kautta sisälle, joten väistäppäs vähän että pääsen päikkäreille sohvalle...

maanantai 1. elokuuta 2016

Kaiken maailman nelijalkaisia


Tämä kesäelämys onkin jäänyt esittelemättä. Julkaisukelpoisia kuvia on niukanlaisesti tai sitten niissä on myös ihmisiä. Kävimme jo alkukesällä kotieläintilalla. Siellä pääsi tutustumaan ihan kunnolla eläimiin ja tilan arkeen. Saimme ruokkia (ja rapsutella) laamoja, lampaita, kanoja, minipossuja, vuohia, lehmiä... Kuvassa oleva suloisuus, laaman poikanen (oliko se nyt vasa vai mikä...), oli ihan vauva, mutta rohkea! Karitsat oli emolammas hylännyt, ja ne söivät kovalla tohinalla tuttipulloista, kunnes massut olivat ihan pulleita ja kiire loppui. Kanoja voi pitää sylissä, mutta minipossujen torahampaat herättivät kunnioitusta! Vuohet hyppelivät tapansa mukaan niille rakennetun mökin katolle.

Vaikuttavin otus oli iso laama, joka keinahteli pitkä kaula pystyssä karsinastaan ruuan toivossa. Sen kamelimainen kävelytyyli ja korkealla lähestyvä pää tuntuivat jotenkin epätodellisilta. Mitä se haluaa tai ajattelee, millä tuulella se mahtaa olla, pitäisikö väistää.. Kaikenlaisia ajatuksia risteili päässä ja taisin kyllä siirtyäkin takavasemmalle, kun molemmat laamaorit tulivat vankkojen kaulojensa kanssa huolestuttavan lähelle. 



Ymmärrän ratsastajia taas hiukan paremmin. Moni hevosharrastaja kertoo, että tallilla unohtuu kaikki. Pitää vain keskittyä hevoseen, tekemiseen sen kanssa ja kaikkeen siinä ympäristössä aistittaviin asioihin. Laamakarsinassa ei jäänyt aikaa ajatella tekemättömiä asioita tai mitään muutakaan. Oli vain laamat ja minä. Koiranlukutaidoilla siinä ei pärjännyt, mutta luotin onneeni, kun tartuin ruokaämpäriin ja survoin itseni läpi laamamuurin. Suosittelen tutustumaan noihin eläimiin, jotka ovat kuin vieraalta planeetalta mihinkään tutumpaan nelijalkaisiin verrattuna. Laaman taluttaminen voikukkien seassa oli hauska kokemus. Laama oli oikea herkkusuu, ja riimussa sen kaula olikin yllättävän hontelo. 300-kiloista laamaa oli huomattavasti helpompi ohjailla haluttuun suuntaan kuin 10-kiloista itsepäistä koiraa.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Loma meni


Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten Iivari blogissaan kirjoitteli. Meiltä on nyt loppumassa loma. Sitä en mene sanomaan, onko se ollut "hyvä" loma. Mutta eiköhän joiltakin osin. 
Vaan viimeistä viikonloppua viedään. Eikä se enää lomalta tunnu, kun viikonloppuna möllötetään muutoinkin kotona. Niin että peitto silmille ja sadetta pitämään.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Otsikko

Meinasin eilisen jatkoksi laittaa tälle postaukselle otsikoksi "dagen efter", koska rakastan sanakieppejä ja kaksoismerkityksiä. Mutta ettei otsikko harhauttaisi lukijoita, jotka eivät sitten löydä vastinetta, annoin olla.

Asiaan:


Eilisen ilme oli vielä illallakin melko poissaoleva. Eläinlääkäriltä autolle töpöttelevä, juuri herännyt koira oli surkeudessaan koominen. Pissaamisesta ei meinannut tulla sen takia mitään, kun piti kääntyä katsomaan jokaista ohikulkijaa, lasittunein katsein, lievästi sivusuunnassa huojuen. Epäilen että lisähämmennystä aiheutti entisen kodin maisematkin. Ainakin ympärilleen tuijottelu oli helppo tulkita aivojen sekamelskaksi, jossa jylläsivät kysymykset "mitä ihmettä mulle on taas tehty" ja "missä mä taas asuinkaan..." (Dagen efter EI olisi ollut kaukaa haettu, eihän...)


Vaikka tämä päivä ei järin energinen ole vielä ollutkaan, silmissä on jo tuttu pilke! Kipulääkettä ei saatu mukaan, mutta hieman vaivalloiset ja keskeneräisiksi jääneet haukotukset osoittavat, että jotain muistoja toimenpide jätti leukaperiin. Tämän päivän komiikka on syntynyt äänenmurroksesta, josta tiedotettiin kotiuttamisohjeissakin. En omassa kaaoksessani huomannut kysyä, mistä moinen johtuu, mutta Artun narinat ja märinät ovat tänään olleet kuin kurkkukipuisen rohisevia äännähdyksiä. Ja onhan niitä ääniä sitten pitänyt kokeilla ja kuunnella ihan huvikseenkin, siltä se jutustelu on ainakin tuntunut.

- - - - -

Monenlaista olen hukannut. Avaimia, kännyköitä, lompakoita, autoja... mutta yksi dramaattisimpia hetkiä oli, kun kadotin mehiläisen. Matalalla ja raskaasti lentelevän otuksen, joka katosi olohuoneen ja eteisen saumattomaan sokkeloon sillä sekunnilla, kun siirsin katseeni muualle ja otin pöydältä juomalasin ja postikortin, parhaat välineet pistiäisten pyydystämiseen. Loppupäivä kului (vaihteeksi) jonkinlaisessa paniikissa. Mutta pistiäinen pysyi piilossa. Kunhan pysyykin, kunnes ei enää pistä. Ensi talvena on silti hermostuttavaa löytää se jostakin laatikosta pipojen tai villasukkien joukosta. Eihän elämä ole mitään, jos ei voi aina vähän panikoida tulevaa ;)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

kvällen innan


Se on ollu kuulemma heinäkuun helteet tuolla pihalla...


... ja olenhan minä siellä kärpäsiä päivystänyt :)

Huomenna olen menossa taas ellille. Ikenestä leikataan patti, joka alkaa jo ikävästi näkyä, kun hymyilen. Ihminen hermoilee. Vien sen ennen operaatiotani kävelylle entisen kodin huudeille. Ehkä se siellä nuuhkii merta ja rauhoittuu. Pitäkäähän emännälle peukkuja huomenna ;)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesä


Vettä ja aurinkoa.
Kukat ovat vähään
tyytyväisiä.
Palkitsevat kastelijan
moninkertaisesti.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Tuulisia unia


Vähän alkaa nukuttaa.
Tuuliset lenkit kuluttaa energiaa, 
joten jos sitä iltapalaa ensin...

- - - 

Ennen kuin sain kuvan ladattua
ja tekstin tähän asti,
tuulessa tarponut mäyrä
haukkui ja murisi jo unissaan.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Lämpömittari kielen päässä


Hiphei, kun oli lämmintä viikolla.


Tulin näyttämään, että
minäkin osaan läähättää!
Se on hurjan erikoista, koska
tosi harvoin läähätän,
ihmisen mielestä.


Laittakaas perässä kieli ruusun terälehdeksi :)

maanantai 30. toukokuuta 2016

Merilounas


Meikäpoika pääsi mukaan retkelle! Ei me nyt ihan merellä oltu, mutta pitkä lenkki tehtiin meren rannassa, ja sen päälle mentiin lounaalle koiraystävälliseen paikkaan.


Aluksi ei näyttänyt lupaavalta.
Mammat pisteli lohisoppaa ja minä katselin silmät pyöreinä.


Kupista en juonut, vaikka talon puolesta niitä oli tarjolla useampiakin. Ja raikasta vettä sai ottaa kanisterista. Mamman mukista maistui kalaliemellä höystetty vesi ihanalta :)

Lounaan jälkeen ajoimme johonkin lentokoneiden lähtöpaikkaan. Heilutimme Kallen mammalle ja lähdimme kotiin. Aina se vetää vakavaksi, kun on jäähyväisten aika. En saanut illalla nukuttua. Kiipesin sohvalla tyynykasan päälle, kuten aina kun en haluaisi jäädä yksin kotiin. Mamma tuli hetkeksi lohduttamaan, kun tajusi, että minulla on ikävä sitä kainaloa, jossa melkein viikon nukuin.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Nobody?!


Hei kaverit, kenen luo voisin muuttaa?!!
Tänään on puunattu ja rasvattu,
hiottu ja raspattu.
Tässä takakäpsien kynnet
menossa niveltä myöten,
kuten Iivari asian ilmaisee :(

Nyt siirryttiin jo etusiin.
Se on menoa, kamut...

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kummallinen päivä


Huomenta täältä sohvalta.
Heräsin jostain kainalosta.
Ette kyllä arvaa, kenen :)


Unikaverini lähti asioille.
Emäntä palasi töistä.
Vielä hassumpaa,
että sain uuden lelun!

lauantai 21. toukokuuta 2016

Vähän on joskus paljon


Luolakoira.


Peitto oli yöllä taas huonosti (toi siniruudullinen) eikä ihminen tullut apuun. Pakko tunkee siis samaan pussiin tyynyn kanssa...

Toisaalta saamaton (kiitos migreeni), toisaalta toimelias viikko. Raivoisaa siivoamista (hiekkaa oli eteisessä varmaan enemmän kuin kaduilla ennen kevätsiivousta) ja pyykkäämistä, parvekkeen siistimistä ja lenkkeilyä.

Putosin pitkospuiden läpi suohon, raivostuin puhelinmyyjälle, tahrin siivotun kylppärin pussitonta pölynimuria tyhjentäessäni ja missasin viikolla migreenin takia ainutlaatuisen luennon ja konsertin. Mutta se nyt on kaikki elämää. 

Tyynyliinaansa jumittunut koira nauratti heti aamulla: tästä oli pakko tulla hyvä päivä :) Löysimmehän kuitenkin ne pitkospuut kivassa metsässä sekä valtavan koirapuiston. Pieni Arttu oli liikuttava näky siellä viipottaessaan. Lenkin jälkeen odotti molempia hyvä ateria. Nyt on kodissa kesälauantain rauha, se seesteinen tunne, kun paljon on tehty ja saatu aikaan ja voi istahtaa väsyneenä, mutta onnellisena.

Hyvää viikonvaihdetta sinulle myös.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Nalle kouluttaa koiraa

Kevät on kiireistä aikaa!


Olen vahtinut parvekkeella lentäviä itikoita ja varjoja.
(Kuten näkyy, meillä ei ole vielä kesäkukkia.
Ihminen odottaa hallaa tai muuta tekosyytä...)


Olen mennyt metsään.


 Ja tullut sieltä pois :)


Haastavinta oli opettaa mammalle ja nallelle uusi temppu!

Näin se menee:

Mamman kuuluu heittää nalle mahdollisimman kauas (helppo juttu pienessä kaksiossa,  mutta tarkoitus ei tietääkseni ollut osua koriste-esineisiin...) Niin, ja nallen saa heittää vain, jos kosken sitä kuonolla tai menen maahan. Jos mua siis huvittaa.
Ai, eikö mennyt noin? Mummiälestä!!

PS: Opetin Artun koskemaan kuonolla nallea (ei syöksähtämään kita avoinna nalle-paran kimppuun ja puremaan sitä tappomielialalla). Laitoin oman käteni harjoitusalustaksi, koska sitä ei purra. Ei koskaan. Lisäsin juttuun ärsykkeen ja samalla vihjeen heiluttamalla nallen päätä sivulta toiselle. Siitä tuli siis nallen antama sanaton käsky, "koske". Maltti on valttia (koiralla) ja aika pian oli vauhdikas noutoleikki opittu :) Palkkioksi kuonolla koskemisesta tuli siis aina nallen heittäminen eteiseen noudettavaksi. (Ja vain kerran koriste-esineisiin...)

Toinen harjoitus meni sitten niin, että Artun piti mennä maahan aina, kun nalle nyökkäili päätään. Tässäkin tarvittiin vähän tutulla käsimerkeillä avustamista aluksi, mutta tehtäväkin oli paljon vaikeampi. Päätään nyökyttävä nalle näytti nostavan koiran kierroksia, joten itsehillintää ja keskittymistä koeteltiin aika mukavasti.  Nyökyttäminen oli ilmeisesti jotenkin haastavaa, koska maahan menoa edelsi aina valehyökkäyksiä ja mörähdyksiä. Tämänkin tempun lopulta opimme :)

torstai 5. toukokuuta 2016

Saman tunnin eri mietteet


Kesä vai?
Olkoon vaan.
Peitosta en luovu.

No ehkä hetkeksi.
Aurinko ottaa paremmin kylkiin,
kun antaa paistaa suoraan... zzzZZZZ.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Vaihtelua


Näin ne päivän rutiinit vaihtelee.
Äärimmäisesta tarkkaavaisuudesta...


...tajuttomaan väsymykseen.
Huh, alakuvan masumakkarat!

Tyyppi tunkee kuvassa tassua kitusiinsa ja
yritti piiloutua petinsä mutkaan.
Julma herätyskello tuli, kuten joka aamu,
ja kiskaisi peiton päältä...
(Se kaikkein ärsyttävin tapa tulla herätetyksi, minkä
 lapsuudesta muistan!)

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Artun kevätretki

Koirapoika teki pienen reissun. Ihminen näki parhaaksi jäädä kotiin ;)


Rapsutuksia tuli matkalla joka puolelta. 
Oma petiluola oli turvana mukana.


Jännittäviin paikkoihin tutustumassa.
Rapsutukset jatkuivat...



Kunnon elämysmatkaan kuului 
tietenkin myös hevosurheilua.
Arttu kiittää Even porukkaa hyvästä hoidosta.
Kaikki kuvat: © Eve.

Artun kuulumiset:

Virkistysmatka teki hyvää urhealle Artulle, jota tassut vaivasivat eri tavoin viime kesästä asti. Kevättalvella ihon kunto romahti kirjaimellisesti päästä varpaisiin ja jouduttiin menemään muutama viikko lääkekuurien voimin. Hoitajan kirjanpito oli tarkka ja lista pitkä. Päivässä oli kuurin aluksi parikymmentä lääkitystä ja/tai toimenpidettä. 

Kaikki on taas hyvin. Tassuilla pääsee juoksemaan hurjaa vauhtia kevään kuivattamilla  poluilla, joita on etsitty ja löydetty uusiakin. Vastahan me loppukesällä muutettiin, silloin ei kaikkia metsikköjä ehditty koluta, kun Artulla oli tassuvaivat ja leikkaukset riesana.