perjantai 5. joulukuuta 2014

4/56 Päivän ostokset

Tätä ei pieni koira voi ymmärtää. Keittiön työtasolta löytyy jo kolme kovaäänistä konetta. On monitoimikone, blenderi ja vedenkeitin. Nyt meille tuli lisäksi tällainen.


Mitähän ihmettä emäntä tälläkin vekottimella luulee korvaavansa. Kahvinkeittimen? Se on ollut jo vuoden alakaapissa. Kahvivieraatkin ovat kaikonneet, kun huushollista ei löydy tuoreita puruja, tuskin suodatinpussejakaan...

Vai luuleeko tuo ihminen, että tällä laitteella terveys ja kunto kohenee? Ripeämmät lenkit olisivat enemmän minun mieleeni.

Kummallisen koneen hinnalla olisi saanut paljon hepan jauhelihaa...


Näitä on selailtu. Ja huokailtu. Miten ihmeessä muistaisi ostaa kaikki tarvittavat ainekset, kun kaupassa on aina niin kiire ja tungos ja ärsytys. Kuulemma. Miten sekin poikkeaa siitä, mitä ihmisellä on kotona...?


Juu, sain minäkin sentään jotain. Pakkausmuoveja paukuteltavaksi!

Ruokahaluani on ihmetelty. Nuolin jopa lattialle loiskahtanutta perunoiden keitinvettä, kun heppapötkön sulattaminen mikrossa vei liian kauan aikaa. Ihminen unohti aamulla, että ruokaa pitää olla koko ajan sulamassa, kun syön ihan kaiken. Söin ison palan kylmää, keitettyä perunaakin. Ei se minun normaali ateriani ole, ihmisen päähänpisto vain kokeilla, maistuuko minulle nyt kaikki. Kyllä tuntuu maistuvan. Nyt olisi ainutlaatuinen tilaisuus syödä hedelmiä ja piimää, mutta kun on tämä dieetti. Kylmää perunaa vaan koirarukka saa lattialta hamuilla...

6 kommenttia:

  1. Párek6.12.14

    Voi Arttu, on se kummaa sakkia nuo kaksijalkaiset, ja varsinkin naaraspuoliset. Palvelijattaren pään päällä syttyi heti lamppu, kun tuon teidän uusimman härpäkkeen kuvan näki. Onneksi on tänään kaupat kiinni ja Se ehtii miettiä tarkemmin hankintaa. Saattaa hoksata, että ehkä ei sittenkään ole tarpeeksi aktiivinen ja muistavainen, että tulisi laitteelle täällä käyttöä ; )
    Minä en ole päässyt heppaa maistelemaan, kun sen hankinta näyttää olevan vähän ongelmallista autottomalle.
    Nopsaa paranemista ja hauskaa itsepäisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Párek, älä vie Palvelijatarta mihinkään ostoskeskukseen ennen joulua, siellä kuuluu olevan paljon muutakin härpäkettä tarjolla!

      Jos ette pääse hepan luoksen, sitä vois pyytää tulemaan kuriirilla teidän luokse :)

      PS: toisaalta kunnon laitteilla tulee tehtyä sellaisia soseita yms. jotka on vanhalla blenderin rimpulalla jäänyt pariin kertaan, kun on niin tuskastuttavaa tunkea pienestä pullonsuusta aineksia, jotka sitten jämähtää sinne pullon pohjalle, jos ei laita nestettä joukkoon. Ja sitten lopputulos on taas laihaa luiria! Hyvä ostos tuo varmaan oli ja on ;)

      Poista
  2. No jo on vehe! Meelle ilimesty ykspäevä semmonen jota sano plenteriks. Aeko ruveta tekemmää silltä kaekennäköstä terveellistä möhvellöö. Vuan kaapassa käävvessä unneuttaa sittä ostoo tarpeeta :) Että siinä se Pertsa Plenteri töröttää käättämätönnä vielä pöövvällä.

    Kylläpä on hyvä uutinen tuo että ruoka maestuu! Onko sulle kertynnä paenoo lissee nyt kortisoonin aekaan? Ku se kerree kuulema nestettä. Mulla hurahti paeno kilon ja putos sittä iteksee ku kuurj loppu. Tosin kyllä hävis ruokahaluttii sen kuurin loppumisen jäläkee. Vuan sittähän ne tuas leekkuun jäläkee korjaantu. Niinku oon jo monta kertoo kehunna :)
    Pistelehhän vuan topakasti heppoo mänemmää. Siitä se voenti korjaatuu :)
    Mukavata Ihtenäessyyspäevee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blenderin kanssa voi tehdä vaikka mitä, toivottavasti teidän versio on parempi kuin meidän vanha, josta just Párekille kerroin. Jäiset marjat menee kivasti muusiksi, vähän maustamatonta jugurttia ja päärynä joukkoon, marjajauhetta ja pähkinöitä... nam :)

      Ei tunnu olevan paino nousussa, ellillä punnittiin viikko sitten 11 kg, ja sekin oli muistaakseni puolisen kiloa vähemmän kuin kesällä. Joten vähän on varaa ensi viikon lääkekuurin aikana vielä painokin kohota, jos niin käy. Muuten pyritään pysymään tässä painossa, jota ellikin kehui hyväksi :) Tai koiran kropastahan se tilanteen katsoi, mutta paino on hyvä kontrollimittari (niin meillä ihmisillä kuin teillä pienemmillä tassuttelijoilla).

      Voi ei, ruokahalu ei siis ole pysyvää... Mutta jos päästäis ensi vuoden puolelle, ja ehkä hankittaisiin se implantti vuodeksi. Saisi lisää miettimisaikaa jatkotoimille.

      Iloa itsenäisyyspäivään teille <3

      Poista
  3. Jo on melkoinen härpäke. Piti oikein googlettaa, jotta sain varmistuksen, mikä tuo on. Ensin ajattelin, että se on mehulinko, mutta onhan sillä muitakin ominaisuuksia. Minä teen kaiken maailman mehusörssäyksiä ja smoothieita OBH-Nordcan sellaisella halvalla blenderillä. Toimii:) Aika painava tuo laite on. Artulle ekstrarapsut. Terkut Ossilasta, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuo toimii toivotulla tavalla, voin heittää työtasolta pari muuta laitetta kaappiin (tai kirpparille). Oli kyllä painava ja paketti suuri! Kun kannoin sitä kotiin autohallista, luulin jo että ovat laittaneet pakettiin väärän koneen. Mutta sisällä oli tietysti styroxit sun muut, kone ei onneksi ollut ihan pöydän kokoinen :)
      Itsenäisyyspäivän terkut teille Ossilaan!

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)