sunnuntai 16. helmikuuta 2014

11 koiraa ja 1 kissa


Läpäisimme lauantaina virallisen testin 11 koiran ja 1 kissan joukossa Vantaan Simonkodissa. Aluksi kuultiin mainio luento Karva-Kaveri -toiminnasta ja yllättävistäkin tilanteista, joita on tullut vastaan. Paikalla oli testaajia ja asiantuntijoita Turusta ja Helsingistä. Tunnelma oli leppoisa, eikä sitä pilannut edes Artun hormonimyrsky kaikkia tyttöjä - ja leikattuja poikia kohtaan. Korvan nuoleminen ja turkin nyppiminen olisi jatkunut koko ajan, jos ei olisi vähän vaihdettu istumajärjestystä... Kieltämättä kävi mielessä, miksi aina minun koirani.

Testissä oli läpäistävänä mm. portaissa ja hississä sekä erilaisilla lattiapinnoilla kulkeminen, yllättävän kovan äänen sietäminen, ihmisten tervehtiminen ja kiinnostus "asiakasta" kohtaan, namien jättäminen käskystä lattialle ja muiden koirien kohtaaminen. Lisäksi yksi testaaja esiintyi dementiakodin asukkaana, mutta ei saanut Arttua säikähtämään rollaattorin kanssa hurjastellessaan, käsien heilutusta ja kovia huutoja unohtamatta. Asukasta esittävä tarjosi Artulle myös nameja kädestä, taputti koiraa suoraan päälaelle ja sai lopuksi minulta halauksen "onnistuneesta" koiran käsittelystä, joka kuulemma vahvisti minun sopivuuteni tehtävään. Kaiken kaikkiaan korostettiin kontaktin luomista asukkaisiin ja keskustelun virittämistä.

Uskoni vapaaehtoistyöhön on taas noususuunnassa. Seuraavaksi kartoitamme oman alueemme uusia kohteita, ja sitten vihdoin päästään työn alkuun! Itseni ja koiran kannalta pitäisin parhaana, jos löytyisi sekä lapsi- että vanhuskohteet, joissa voisi vuorotella.

Matkoineen reissu kesti reilut 5 tuntia. Illalla kotona oli erittäin väsynyt "ekaluokkalainen".



21 kommenttia:

  1. No nyt teillä on sitten virallinen kaveripassi, hienoa ja onnea suorituksesta. Tiedän nimittäin yhden karvakaverin täällä joka ei läpäisisi testiä. Terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän Karvakaveri onkin kotiväen paras kaveri, se on ihan hyvin suoriuduttu :)
      Selvitin jo tänään uusia kohteita. Jos päästäin lyhyemmällä matkalla vähän useammin sitten testaamaan "taitojamme".
      Terkut Ossille, alkaa olla jo ikävä sitä gentlemania ;)

      Poista
  2. Mahtavaa! Hienoo! Onneksi Olkoon Artulle ja Emännälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Yritämme olla diplomin arvoisia.

      Poista
  3. Onnea Artulle ja emännälle:)
    Muiskut Tiitulta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiitulle tuhat samanlaista takas Artulta ;)

      Poista
  4. Wau, mahtavaa! Onnea, Arttu ja Mai!
    Muiskut Karva-Kavereille!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirkku. Kaikki koirat on kyllä meidän mielestä karvakavereita. Ihan joka päivä :)
      *muisk*

      Poista
  5. Wautsi wau! Mahtavaa! Todella isot onnittelut teille molemmille. Elli lähettää Artulle lisäksi paaaljon muiskuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arttu läpäisi, vaikka olikin enemmän kiinnostunut muista Karva-Kavereista kuin ihmisistä ;)
      Ellille tuplasti muiskuja takas <3

      Poista
  6. Vau! Hienoa ja onneksi olkoon :) Arttu on reipas poika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on reippaampi kuin emäntänsä ymmärtää :)

      Poista
  7. Onnea, hieno saavutus! Tuohan on kiva harrastus, saa itselleen ja muille hyvän mielen. :) Itsekkin olen välillä miettinyt tuollaista, mutta meidän sähläpetteri Ässä lienee on parhaimmillaan muissa harrastuksissa kuin vanhuksia tai lapsia nurin keilaamassa.. :D Vaikka eihän sitä tiedä, saattaisihan tuo yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä energinen koirakin osaa rauhoittua, kun siihen on hyvä syy :)

      Poista
  8. Lämpimät onnittelut hienosta saavutuksesta!

    Typy ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Luku- ym. terapiakoirat yleistyvät ;)

      Poista
  9. Takun matte22.2.14

    Olipa kiva kuulla Karva-Kaverilta vaadittavista taidoista! Ja siinäpä hoksataan, että meidän takkuliini saa vielä pitkään olla koti-karva-kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkisilla kokemuksilla kasvaa joka karvakorvan rohkeus :) Eikä siellä täydellisyyttä onneksi vaadittu ;)

      Poista
  10. Onnittelumme! Me ei tiedetä tuollaisesta testistä, mutta meillä taitaisi kaksi sen läpäistä. Tosin toisella ei ole mitään intressiä miellyttää muita tai olla silitettävänä. Toisella sitä on sitten liikaakin. Eli ihan hyvä, että te pidättä mäykyn mainetta hienosti yllä. Onnea uuteen työhön,

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)