tiistai 31. joulukuuta 2013

Meidän vuosi Artun sanoin

Isken tassuni näppiksille, koska emäntä on keskittynyt syömään chilimaustettuja pähkinöitä ja juomaan kuplivaa Bonaquaa. Vuosi vaihtuu ennen kuin se tokenee kertomaan yhtään mitään.

Meidän vuosi ei ollut tylsä. Vaihdoimme kaupunkia, saimme uuden kodin ja lenkkipolut ja sitten Basse muutti vielä kerran.

Olimme Bassen kanssa tänä vuonna aika usein hoidossa. Meitä on hoidettu hyvin ja paljon emännän työkiireiden vuoksi, vaikka emme tietääksemme ole olleet kipeitä. Vain vailla emäntää aina välillä. Siksi varmaan ne kivat ihmiset veivät meidät omaan kotiinsa.

Bassen muuton jälkeen mulle keksittiin uusia harrastuksia: agility, Karva-Kaverit, Dobo-pallo, näyttelyt... Metsälenkillä hypellään nykyisin kaatuneiden puiden yli, kiipeillään hankalia mäkiä ja välillä joudun pönöttämään vasemmalla sivulla... Joudun kiikkumaan myös silityslaudalla! Ennakoidaan kuulemma jotain keväällä ilmestyvää näytelmää. Höh. Ei niitä tuomarin kommentteja mun mielestä kannata niin vakavasti ottaa. Mulla on vetävä askel, jos niin haluan. Siellä kehässä tykkäsin töpöttää lyhyemmin, se siitä.

Kaiken kaikkiaan olen vuoteen kovin tyytyväinen. Emäntäni on paras maailmassa. Meillä koirilla on vain yksi emäntä, muistakaa kamut se aina. No, Basselle niitä emäntiä on kertynyt jo kolme, vaikka se on vielä ihan kakara, mutta se onkin aina ollut sellainen lellivauva...

Raketeista en tykkää. Viime vuonna pistelin ulkona nokka maassa eteenpäin. En edes vilkuillut raketteja, vaikka emäntä houkutteli! Mutta elokuussa täällä uudessa kodissa sattui niin, että ihmiset oli kai katsoneet kalenteria väärin. Luulivat, että on uusi vuosi ja posauttivat kovat ilotulitukset päälle! Keskellä kesää!! Minä säikähdin, enkä vieläkään tykkää raketeista. Tänään iltalenkillä olisin halunnut emännän syliin, tein kakat ihan heti kun pääsimme ulos ja yritin päästä heti takaisin kotiin. Emäntä jatkoi vaan matkaa ja tunki aina välillä nameja mun suuhun... Vähemmästäkin rakettipelko unohtuu hetkeksi. Nyt olen jo puoliunessa sohvalla, emännän kylpytakin päällä...

Iloista uutta vuotta koirakamuille ja emännille, Basselle ja sen uusille ihmisille!



Yours,

Sir Arthur


perjantai 27. joulukuuta 2013

Terapiajoulu

Mäyräkoiralla oli niin mallikas joulu, etten tiedä, mistä alkaisin kertoa. Alusta vissiin.

Etukäteen joulussa jännitti korkeintaan matkat. Mutta jos koira osaa metrossa tarkkailla rauhassa ympäristöä, heittäytyy bussissa ja ratikassa ylettömän rentoutuneena selälleen sylissä, ei parin tunnin bussimatkakaan ollut ongelma. Se sujuikin penkillä pyyhkeen päällä, takkini alla. Välillä ilmestyi pitkä kuono ja leuka käteni päälle, silmät vilkaisivat omiini. Onko matkaa vielä jäljellä?

Perillä mäyräkoiran tehtäviin kuului paljon terapeuttista. Istuimme ensimmäisenä päivänä palvelutalon asukkaiden kanssa käytävällä. Heistä osa oli jo tuttuja, mutta onhan se silti aina kiva kertoa uudelleen koiran nimi, ikä jne... Arttu osoitti jo näiden ihmisten kanssa ihmeellistä tilannetajua. Se istui hievahtamatta sellaisen ihmisen jalkojen juuressa, joka oli päälle päin kova (juonikas?), mutta jonka saimme saatella kuin pikkulapsen hoitajien luo, kun oman huoneen ovi meni lukkoon ja avaimet jäivät sisälle. Kovuus karisi ja ihminen olikin pieni, pyysi estottomasti apua: "Tule mukkaan, mennään hakemaan avainta..." Ja mehän menimme, Arttu etunenässä.

Kävimme toisessakin laitoksessa, jossa dementiapotilaat eivät pääasiassa enää noteeranneet koiraa tai vieraitakaan. Mutta meidän ihmisemme oli virkeä. Hän huomasi Artun (ja minut), muisti nimen ja jälleennäkeminen oli mukava.

Joulupäivänä hän tuli luoksemme majapaikkaan viettämään joulua. Artun tilannetaju hämmästytti aivan uudella tavalla. Lenkitin koiran normaalia myöhemmin, kun olimme nukkuneet matkaväsymystä pitkään pois. Aamupalakin oli vielä nauttimatta, kun taksi jo toi jouluvieraan. Kotona aamulenkiltä tullessa mäyräkoira järjestää poikkeuksetta hullun rallin, kuten edellisenä aamuna reissussakin. Mutta mitä se teki, kun näki eilen tapaamamme sukulaisen istumassa sohvalla? Hyppäsi sohvalle pappan viereen, oikein liki ja lähelle. Eikä pyytänyt ruokaa tuntiin, ei ennen kuin tarjosin sitä! Loppupäivä kului samoissa merkeissä. Pappan syli oli paras, vaikka hänen voimansa päivinä "ei koiraa pidetty sylissä"...

Ihan koko joulua ei koirakaan joutunut olemaan töissä. Välillä kävimme palvelutalossa niin, että otimme pallon mukaan. Sitten vain pitkälle käytävälle pallottelemaan! Koiran anturat tekivät kiljahtavia jarrutuksia, palloa jahdattiin iloisen murinan ja haukahtelun kera, ja paikalla olevilla ihmisilläkin oli taas hauskaa. Ja hoitajien ym. henkilökunnan rapsutukset, taskussa kuljettamat kinkunpalaset ja juttutuokiot tekivät varmasti koiran joulusta luksusta. Huomionkipeä mäyräkoira ei ollut enää kipeä.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluisaa aikaa


Haluamme toivottaa kaikille blogikamuille
levollista ja rentouttavaa joulua.

Emännän puolesta kiitämme, kun luette hänen sepustuksiaan...
Ihminen on kova tilittämään meidän asioitamme,
ja turha luulla, että hän ensi vuonnakaan lopettaisi!

Nauttikaa yhdessäolosta, ulkoilusta ja
hyvästä ruuasta. Kohta on Joulu!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Messukeskus 15.12.2013

Etutassu sutii jo, eikö päästä liikkeelle...
 
(Malttia, Arttu!)

Mamma on tuolla päin!
Kato nyt, kun mun etutassut on suorassa, vaikka sä muuta väität.
 
(Eikä valkoinen rintatäplä edes kunnolla näy tuossa asennossa, hyvä Arttu!
Ja unohda nyt mamma, tämä on niitä tilanteita, joissa en taatusti kutsu sinua tulemaan luokse...)

Tässä ollaan kaikki.
Ihme kuikuilijoita noi mun takana olijat...
 
(Arttu on parhaiten elementissään jonon ensimmäisenä, onpa hyvää tuuria, että kasvattaja aloitti pennut A-kirjamella!)

Tuomari katsoo mua...
 
(Oli kuulemma erityisen tiukkana tuona päivänä, joten Hyvä tulos tuli tuomarin katseen alla.)

Apua, hui kamalaa, onko toi eläinlääkäri...
 
(Ei vaan tarkka ja hyvä tuomari.)

Mitä se tekee, mun takajalat leviää, kun pöytäkin on niin kiikkerä!
 
(Tuomari ihailee sun hyvää selkää, ja ihmettelee mitä sä kyykötät, Mies!)


-jalo kokonaisuus
-pää saisi olla jalompi
-hyvä kaula
-etuasentoinen lapa
-lyhyt olkavarsi
-riittävä eturinta
-erinomainen rintakehän pituus
-hyvä selkä
-matala säkä
-kaareva lanneosa
-lyhyt ja luisu lantio
-lyhyt sääri ja korkea kinner
-liikkuu lyhyesti edestä, takaraajat rungon alla
-kaunis karva ja väri

Arvosana oli H. Olen siitä tosi iloinen.

"Lyhyet ja luisut" ovat ihan puhki päivän touhuista, mutta kivaa oli!

torstai 12. joulukuuta 2013

Häämöttää

Monen monta valvottua työyötä takana, liki neljä viikkoa yhtä soittoa päivätyön jälkeen tietokoneella istumista, jopa pikkutunneille asti. Kuin tappotahtisen jakson huipentumana kävimme viime yönä Artun kanssa "iltapissalla" klo 01.30. Aamulla varhain asunnossamme oli ihminen, joka luuli pyörtyvänsä, kun piti nousta ylös, ja hämmästynyt mäyräkoira: "ai, taas lenkille..."

Tällä hetkellä yritän vieroittaa itseäni tästä (työ)tietokoneesta, joten ei ole pelkoa kovin pitkästä postauksesta tällä kertaa ;) Arttu on ihanien naapureiden kanssa iltalenkillä. Huomenna, kun olen ehkä toipunut enemmän tästä rytmin sekoamisesta ja unen puutteesta, kierrän ainakin kahdet joulumyyjäiset. Sillä välin naapuri on luvannut käydä Artun kanssa ulkona. Juhlaa siis meille molemmille :)

En tiedä, kuka näitäkin kuulumisia jaksaa lukea, mutta ehkä keksimme viikonloppuna jotain repäisevää, ja saamme kaikkien aikojen lukijaennätyksen... toivoa sopii ;))

Olen pahoillani, kun en ehdi ja jaksa kommentoida, mutta vakuutan, että yön viimeisinä minuutteina ennen nukahtamista käyn usein lueskelemassa teidän blogejanne. Siinä pääsee mukavasti "normaaliin" elämään kiinni, kun muuten neljä seinää on ympärillä, ja ruokakaupassa käynti ainoa sosiaalinen hetki.

Viikonloppu häämöttää. Sitä kohti =D


perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää suomalaista Itsenäisyyspäivää

Itsenäisyys = mahdollisuus päättää omista asioistaan, tai antaa ne jonkun muun turvallisiin, suomalaisiin tassuihin hoidettavaksi.

Kunpa tämä toteutuisi jokaisen kohdalla.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Aina on aihetta vinkua

Otsikoksi piti tulla jotakin "pallolla on lyhyt elämä..." Mutta pallojen elinikä ei varsinaisesti minua kiinnosta, joten rakensin välkyn sillan pallon kuolemasta mäyräkoiran vinkumiseen. Ja koska tuo otus vinkuu tälläkin hetkellä takavasemmalla viestittäen, että siitä on jo kaksi tuntia aikaa, kun sen kanssa viimeksi lenkkeiltiin, yritän saada sanottavani äkkiä, tai muuten tuo hermoihin käyvä hinkuminen lisää (oikeita) rytmihäiriöitäni liikaa.

Klo 17.15 ostin pallon. Klo 17.45 se oli jo kotona mäyräkoiran hampaissa. Noin kolmen minuutin kuluttua sen viehättävä ääni oli sammunut. Pallo oli henkitoreissaan. Harmi, sillä tämä vinkuva tennispallo ei ottanut korviin. Mäyräkoira seisoi sen kolme minuuttia pallo suussa, kallisteli päätään ja muodosti selvästi tarkoituksellisesti erilaisia ääniä, puremalla suussaan olevaa palloa eri kohdista eri voimakkuuksilla. Välillä se pysähtyi miettimään aikaan saamiaan ääniä.

Kun pallo vaikeni, jatkui pureminen, mutta tyhjänä tuhiseva pallo ei malttamatonta koiraa kauaa kiinnosta. Heittelin palloa jonkin aikaa, että kaksi euroa ei jauhautuisi hukkaan repimään innostuvan koiran leuoissa.

Hetken yksin palloteltuaan koira alkoi kaivaa lattiaa, ujutti kuononsa kirjahyllyn taakse ja päästeli huvittavia, harmistuneita ja haastavia vongahduksia. Pallo oli kirjahyllyn takana. Kuuntelin tietokoneella töitä tehdessä huvittuneena koiran puuhasteluja. Se kävi muutaman kerran kurkkaamassa, tulisinko apuun, mutta riensi malttamattomana takaisin pallon tavoitteluun. Kunnes naurunpyrskähdys paljasti, että olen kartalla. Minut painostettiin mukaan pallon hakemiseen. Kun olin kontallani, epämiellyttävällä mutkalla, juuri saamassa käsivarren mitan päässä olevan pallon hyppysiini, malttamaton koira töytäisi kättäni... ja pallo vieri ulottumattomiin kirjahyllyn sokkelin alle! Meidän kirjahyllyssämme on kirjoja, opuksia, teoksia, tiiliskiviä... joten ilmoitin koiralle, että se on nyt loppu. Pallo on kuollut ja leikki voi jatkua lelulaatikon muilla esineillä. Minä en kirjahyllyä siirrä!

Vinkuminen ei ole loppunut. Palloa käydään vähän väliä kaipaamassa kirjahyllyn luona. Aiheita riittää. Jos ei pääse ulos, pitää vinkua. Jos on pääsemässä ulos, pitää vinkua kiihkeästi. Jos on jo hississä, vinkuminen pitää sävyttää hengenlähdönomaiseksi. Kun koira tulee vastaan ja Artun selkäkarvat paljastavat todelliset ajatukset, pitää vinkua säälittävästi, että emäntä päästäisi lähemmäs vastaantulijaa nuuskimaan.

Joskus aamuyölläkin pitää vinkua. Iltalenkillä on oltu myöhään, asiat on tehty. Mutta koira vinkuu. Kun lähden sen kanssa vihdoin aamulenkille huonolla omallatunnolla, että en ole yöllä jaksanut lähteä (turhaan) ulos odottamaan, tuleeko kakkaa vai ei, koiralla ei ole mikään hätänä. Tunti tepastellaan eikä pelkäämäni ripuli olekaan totta.

Basselle kuuluu hyvää! On tapahtunut suoranaisia ihmeitä, jotka vahvistavat päätökseni oikeaksi. Bassen kynnet on leikattu, sen uusi emäntä voi nostaa Bassea (eivät tosin muut) ja hän on jopa nyppinyt Bassen turkin! Olen niin onnellinen. Niin ovat pikkutytötkin, joiden sängyssä Basse käy joka ilta "nukuttamassa" tytöt. Sitten iltapisulle pihalle - ja lujaa vauhtia omaan petiin nukkumaan.

Sunnuntaina olin jumissa iltamyöhään metroasemalla, kun kaatunut puu oli - no se oli metron tiellä. Eilen olin jumissa tietokoneella yhteen asti yöllä, odotin asiakkaan kommenttia vedokseen... Tänä iltana käyn mainitsemani rytmihäiriön sietämän lenkin ulkona ja käsken otuksen sulkea kuononsa täksi yöksi.

Mukavaa talvisenoloista viikon jatkoa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Mäyris pelaa varman päälle

Laitoin pyykkiä koneeseen ja harmittelin taas kerran, kun sukkaparista puuttuu aina toinen. Arvasin kyllä, että Arttu on riehaantuneena napannut sukan ja vienyt sen olkkariin, heiluttanut villisti ilmassa ja pudottanut sitten jonnekin tuolin alle.

Näytin koiralle "orpoa" valkoista sukkaa ja kysyin "Missä toinen?" "Etsi toinen."
Ensin mulle tuotiin pallo, totta kai. En reagoinut siihen mitenkään, vaan näytin uudelleen sukkaa ja toistin "Etsi toinen." Koska lattialla ei tällä kertaa ollut enempää leluja, toinen sukka löytyi aika pian ja se tuotiin mulle iloisesti.

Toistin saman pari kertaa samalla sukkaparilla. Sitten hain kylppäristä harmaan sukkaparin, ja kokeilin niin, että kauempana lattialla oli yksi valkoinen ja yksi harmaa sukka. Näytin kädessäni olevaa harmaata sukkaa ja pyysin taas etsimään toisen. Ensin mulle tuotiin se sama valkoinen, millä oli harjoiteltu. En taaskaan reagoinut siihen mitenkään, näytin vaan uudelleen harmaata ja pyysin tuomaan sille parin.

Mitä teki mäyris? Kipitti kauemmas olkkariin, jossa valkoinen ja harmaa sukka olivat lattialla, noukki molemmat suuhunsa ja toi ne mulle! Ei enää turhia reissuja, se kai tuumasi...

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Artun Movember



Ässä heitti meille Movember-haasteen. Pahoittelen, että meiltä ei mitään Asterix-pensaita kannata odotella, koska mäyräkoiran parran määrä on aika vakio ;)) Mutta ainakin jokainen viiksikarva on luomua!

Aurinkokin ehti laskea ennen kuin huomasin haasteen, joten sain viritellä marraskuun hämyssä kameraa ja toivoa, että löytyy yhtään julkaistavaa haiventa =D





MOVEMBER-HAASTE

1. Julkaise kuva koirasi viiksistä.
2. Haasta vähintään kolme ystävääsi tekemään samoin.



Haastan mukaan, sijaiskärsijöiksi mahdottomaan tehtävään:
Wuppe
Alphonse
Mirkku

Ja koska Ässäkin otti haastettaviin mukaan mustan hevosen, haastan vielä
Párekin, jolla riittää kuvattavaa ;))


Meidän kuvaussessiomme eteni näin:
-kaivoin peiton alta esille unisen koiran
-puhalsin pölyt kamerasta
-yritin syyttää mäyräkoiraa siitä, että kameran asetukset olivat ihan sekaisin
-painoin kuvattavan päätä tyynyyn, kun toisella kädellä kuvasin...

perjantai 22. marraskuuta 2013

Ryhmälenkillä

Aamulenkin loppupuolella saavutimme kolme koiraa. Yksi oli cairnin pentu, aivan suloinen vaaleanruskea höpönassu! Kaksi muuta olivat isoja, saksanpaimenkoira ja holsku. Pentu tietysti ryntäsi ensimmäisenä Artun luo, kiipesi selkään ja sai kunnon korvapesut palkaksi ;)

Artun selkäkarvoista päättelin, että isommat olivat uroksia. Erehdyin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi herra mäyriksellä oli turkki nurin tyttöjen seurassa. Räyhäämistä ei tullut vieläkään, mutta uskon enemmän koiran vähäisiin eleisiin ja harjaksiin kuin suureen meteliin. Paljon meteliä tyhjästä, mutta pieni ele voi merkitä paljon.

Tunne taisi koirilla olla molemminpuolinen, koska kääpäistyään ensin muutaman kerran Arttua isolla tassullaan päähän saksanpaimenkoiranarttu pörhisti myös niskakarvansa, kun Arttu yritti suorittaa ruumiintarkastusta väärästä päästä...

Marssimme kuitenkin vähän matkaa rinnakkain, ja Arttukin malttoi irrottaa kuononsa jättiläisistä ja pienimmän korvasta. "Rohkaisun" koiranomistajan arkeen antoi isojen koirien omistaja. Sanoin, että olen monta kertaa katsellut heidän hallittua lenkkeilyään enkä tiedä olisinko kateellinen vai mitä. "Se on sinun ongelmasi!", hän totesi. Ja päälle itsevarmaa naurua. No joo, enhän minä ole kävelevä koirankoulutusopas, eikä minun koirani kulje ilman hihnaa vieressä (eikä hihnan kanssa!), mutta toivon ettei ylpeys käy jne. Sillä jos ison koiran kontrolli pettää, jälki ei ole kaunista. Toivon kovasti, että Artun selkäkarvat eivät ole oikeassa...

Ilta kului taas agility-kurssilla. Arttu ylitti A-esteen, meni pussiin ja mutkaiseen putkeen ja hyppäsi renkaan läpi ja pujotteli kepit aika hyvin. Kun odottelimme vuoroamme, sain sen rauhoittumaan paremmin kuin viimeksi. Ohjaajakin sanoi tunnin lopuksi seuranneensa meitä, kun keksin Artulle väliajoiksi virikettä. Koira katsoi kuulemma minua kuin koulupoika, kun itse en huomannut ;) Ehkä se vielä motivoituu ennen eläkkeelle jäämistä... Mutta räyhäämisen tilalle on tullut hillitön hinku ja vinku jokaisen koiran luo. Parempi niin, mutta miten sen sais kitkettyä, tai edes joskus käännettyä off-asentoon.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Ylämäki, alamäki

Aiemmissa kommenteissa jo viittasinkin siihen, miten luopumisen surusta löytyi hyviäkin seurauksia. Ensimmäisen viikon aikana Bassen muuton jälkeen en usko Artun metelöineen kotona yhtään päivisin. Ilmoitustaulullamme käydyn "lappukeskustelun" perusteella haukkuhavainnot kohdistuivat lopulta ihan toiseen kerrokseen. Tällä kertaa... Jossain määrin kyllä uskon siihen, että koirat villitsivät toisiaan haukkumaan. Toisaalta Artulla on ollut niin paljon ohjelmaa, että turhautuminen ei ole päässyt aiheuttamaan haukkumista.

Arttu on myös lakannut räyhäämästä lenkillä. Kun koiria tulee vastaan, se kyllä jännittyy ja katsoo tarkasti, mutta pystyn pitämään sen aika helposti vierelläni. Eikä ohituksessa kuulu pihaustakaan. Enkä ole tehnyt mitään asian hyväksi. Aika on tehnyt tehtävänsä, ja kun Arttu ei räyhää, olen itse rennompi, ja se taas rauhoittaa koiraa. Positiivinen kehä.

Kolmas hieno asia tapahtui iltalenkiltä palatessa rappukäytävässä. Samaan hissiin tuli nainen, joka tykkäsi kovasti rapsutella Arttua. Kysyin, minkä kerroksen painan, ja huvittunut vastaus oli "saman kuin sulle"... Seinänaapurin kasvot olisi kohteliasta muistaa, vaikka emme olekaan tavanneet kuin kerran aiemmin!

Keskustelu jatkui niin, että oman kerroksemme kohdalla Artulla oli jo tiedossa lenkittäjä, mikäli työpäiväni venyvät kohtuuttomiksi! Jipii!! Kiitos kaikille, jotka olette kannustaneet (varsinkin Takun emäntä) kyselemään naapureilta yms. Tälle naapurille on tulossa oma koira keväällä, joten en aio jäädä velkaa Artun hoitoavusta.

Pelkkää alamäkeä siis tämä päivä. Tai ainakin myötämaata... ei se olekaan sama asia??

Mietä mieltä olette, onko kuvakielessä alamäki "myötäistä", vai ei? Kun toisaalta sanotaan, että elämä lähtee alamäkeen, ja silloin ei mene hyvin. Mutta toisaalta miellän kyllä ylämäen "vastamäeksi", joka hankaloittaa etenemistä. Alamäessä kaikki luistaa, elämä etenee. Samoille kielikuville on tullut päinvastaiset merkitykset, tilanteesta riippuen. Mutta se on varma, että ylämäki on ennen alamäkeä.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Arttu agilityssä

Perjantai-ilta meni Artun harrastuskeikkaan. Yhteensä 5,5 tuntia reissussa, kun hoidettiin mennen tullen vielä lenkitkin samalla. Mutta enimmäkseen istuttiin metrossa ja bussissa, eksyttiin ja saatiin privattia kyytiä ystävälliseltä bussikuskilta, joka unohti jättää meidät oikealla pysäkillä! Melkoinen seikkailu, mutta perille päästiin, kun vielä viimeiset 500 metriä harpottiin koirakoululle soitetun puhelun ohjeiden mukaan.

Artun suoritus itse agility-osuudessa oli ihan hyvä :) Koira ei ollut täydellinen, mutta tuli sellainen olo, että se suoritti pyydetyt asiat helposti ja pikavauhtia, että pääsi taas vonkumaan tyttökoiran luokse ;))

Kerran seisoimme A-telineen (vai mikä sen virallinen nimi on...) vieressä, ja kun Artulla ei juuri ollut muuta tekemistä, se karautti hirveällä ryminällä mun korkuisen telineen toista puolta ylös, toista alas. Muut jähmettyivät paikoilleen katsomaan, ja Arttuhan teki saman tempun uudelleen takaisin mun luokse ennen kuin ehdin juosta telineen toiselle puolelle pysäyttämään vauhtihirmua...

Tunnelista Arttu tuli vauhdilla läpi. Olin odottamassa kontallani namien kanssa, mutta Arttu pyyhälsi ohi joka kerta, tuulispäänä kohti tyttökoiria! Se siitä palkkaamisesta. Pääasia, että teki senkin mitä pyydettiin. Tunneli oli ainut, josta koira tuli läpi niin, ettei kukaan pitänyt hihnasta kiinni. Se hoksasi tietysti heti tilaisuutensa :)

Pöydälle ja alas koira hyppäsi heti kun pyydettiin ja jäi odottamaan nameja.

Keppien välistä pujottelu oli hihnasta ohjattuna ihan ok, kun rivin päässä odotti namikuppi.

Esteen yli hyppäämisessä Arttu kokeili samaa kuin aina ennekin: kiertämistä. Mutta kun ohjaaja piti hihnasta, oli hypättävä pikkupuomin yli - namikupille.

Kotimatkalla alko ramasta. Arttu oli metrossa monen silmäparin tarkkailun (ihailun) kohteena, kun se lojui mun sylissä, pää olkapäälläni ja heitti ohimennen suukon poskelle ;)

Ensi perjantaina sama keikka. Sitten on löydettävä lähempää joku paikka, missä käydään. Dobo-pallo on jo ostettuna, sillä harjoitellaan seuraavaksi, toivottavasti kuvien kera :)

Agilityn todelliset harrastajat voivat jättää kertomukseni omaan arvoonsa. Pääasia että meillä oli lopulta ihan hauskaa. Emme tähtää kilpailuun tai suorituksiin, vaan kulutamme aikaa ja puramme energiaa.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Terveisiä Basselta

Hau,
blogikamut!
En ole kadonnut mihinkään. Täällä minä liidän ja kiidän, juoksen ja leikin!


Tarkkailen uudella, isolla pihamaallani ympäristöä.


Ja pidän hyvää huolta uusista ystävistäni.
Tässä minä talutan yhtä uuden perheeni tytöistä.
Ai, hän taluttaakin minua... 


Kertokaa mammalleni, että ei olisi suotta surullinen.
Minulla on kaikki hyvin.
Artulle terkkuja. Mehän nähdään taas, kun tulet meille hoitoon!
Olet paras koiravelipuoli.

Nyt on iltasatujen aika. Tytöt lukevat minulle joka ilta.
Elämäni on luksusta.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Basse muuttaa

Kirjoitan tämän nyt nopeasti ja kiireessä, ettei ole aikaa liikutukseen eikä vollotamiseen.

Koirilla on ollut syyskesästä asti ihana kotihoitopaikka, jossa ne ovat saaneet temmeltää kolmen alle kouluikäisen tytön kanssa, elää ihmisten keskellä kodissa ja ulkoilla mielin määrin vapaana pihapiirissä ja hihnassa metsätiellä.

Minulla on paljon töitä. Työmatka on päivittäin 1,5 - 2 tuntia yhteensä. Sen lisäksi oman firman työt iltojen ja viikonloppujen iloksi. Koirien hoitopaikka oli suuri apu tähän yhtälöön.

Tulin kuitenkin monen muunkin asian summana siihen lopputulokseen, että Basse muuttaa kokonaan, koska hänelle tarjoutui hyvä koti, jossa saa leikkiä aamusta iltaan, ulkoilla vapaana ja nukkua rauhassa, kun siltä tuntuu. Talossa on koirakaverikin, vähän kookas kylläkin, mutta he tottuvat ennen pitkää toisiinsa.

Basse on kehittynyt todella paljon hoidossa ollessaan. Olen saanut Katjalta ihania meilejä, joissa on kerrottu koirien touhuista. Esimerkiksi, aluksi Basse haukkui ja näykki, kun vauva nostettiin syliin sängystä, syöttötuolista tms. Mutta vähitellen luottamus on kasvanut, Basse ei enää hätäänny, että vauvalle sattuu jotain. Ja uskon, että tuo siedätys on johtanut siihen, että Katja saa nostaa myös Bassen autossa sylistä penkille! Luottamus on ansaittu.

Pyydän, että kukaan ei vaivaudu lähettämään arvostelevaa kommenttia, en kestä sitä. Kyyneleet nousevat jo, vaikka yritin olla nopea... minulla on jo nyt ikävä pientä, kähisevää koiraani...

---

Kertomus hoitopaikasta:

Perheen isäntä heräsi yhtenä yönä siihen, että hänen naamalleen putosi pallo. Basse oli tullut sänkyyn ja vispasi häntäänsä innostuneena, kun sai ihmisen hereille! Isäntä kääntyi selälleen... huomatakseen, että Basse oli kantanut hänen selkänsä taakse ison valikoiman palloja ja leluja... :)

---

Tämä piti olla kevennys, mutta mieli on aika raskas. Epäonnistuin sittenkin.

Artun kanssa on paljon suunnitelmia, kerron niistä kun tulevat ajankohtaisiksi.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Eka keikka

Artun ensimmäinen dementiakotikeikka meni hyvin. Koira oli avoimen kiinnostunut kaikista ja saikin huomiota ja rapsutuksia niin paljon, ettei meinannut illallakaan asettua nukkumaan. Ja tapansa mukaan Arttu pisteli menemään joukon etunenässä aina kun vaihdettiin paikkaa osastolta toiselle.


Muutaman asukkaan kanssa juttelin heidän omista lemmikeistään. Monella oli ollut kotona kissa tai koira, mutta "ei nyt enää kaupungissa asuessa". Puheen pulputusta tuli muutenkin estottomasti, ja oli mukava vaikkapa vaan nyökytellä ja hymyillä silloin, kun en pysynyt kärryillä. Heitä vartenhan me sinne menimme. Muutama asukas ilahtui silmin nähden, heidän kuntonsa oli ehkä vähän parempi, ja he saivat kiinni tästä hetkestä.

Paikalla oli Artun lisäksi 2 lagotton pentua (12 vko kumpikin) ja 2 kissaa. Kissat tulivat kantokasseissa, ja Arttu meni tietysti kiinnostuneena katsomaan. Mutta kissan katseen edessä se joutui perääntymään ja katselemaan hiukan kauempaa... Kaikki meni kuitenkin hyvin, jos ei oteta lukuun Artun liiallista kiinnostusta koiranpentujen hännänjuuren nuuhkimista kohtaan...

Arttu arvioitiin keikan aikana ja tuloksena oli, että se kehuttiin ja hyväksyttiin joukkoon mukaan. Odottelemme siis seuraavaa reissua. Karva-Kaverit toimii samaan tapaan ympäri Suomea kuin Kennelliiton Kaverikoiratkin.

Perjantaina on sitten vuorossa Artun uusi harrastuskokeilu. Siitä kerrotaan sitten sen reissun jälkeen, toivottavasti kuvien kanssa.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Syysviimassa

Toivottavasti monella on tänään mahdollisuus samanlaiseen lenkkiin, jolta juuri palasimme. Tuuli kohisutti vastapäistä metsää, kun kurkkasin säätilaa parvekkeelta. Vaatekerrosten läpi se ei kuitenkaan tunkenut liian kylmänä. Paluumatkalla puuskainen myötätuuli tuuppasi mukavasti eteenpäin.

Matkalla oli liukkaita lehtikerroksia polulla, paljon analysoitavia hajuja koirille ja meren pärskeitä emännälle. Niitä Arttu ei arvostanut, otti etäisyyttä.

Isänpäivästä. Jo yli 30 vuotta isättömänä olleenakin pidän tätä päivää yhtenä vuoden tärkeimmistä. Kiitollisuus ja rakkaus säilyy, vaikka isä on poissa. Taivaallisen Isän huolenpito on ikuista.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kotona on kiva olla

"Pitkästä aikaa kotona", kertovat koirien ilmeet ja touhut, kun ne viihtyvät taas omien tavaroidensa keskellä. "Tätä me ollaan kaivattu", tulkitsen niiden sydämen ääniä, kun istun sohvalle läppärin kanssa ja koirat liimautuvat kahden puolen minua. Ihan tarkoituksella hiukan likemmäs kuin normaalisti.

"Okei, kyllä me muistetaan säännöt", ne vilkaisevat minua, kun kehotan menemään omalle pedille. Kaadun omaan sänkyyni ja olen saman tien unessa. Lenkkeily virkistää ja väsyttää. Onneksi tässä järjestyksessä.

Herään tuttuun ääneen. En laita yölamppuun valoa edes tarkistaakseni kelloa. Aika on merkityksetöntä, kunhan sitä on vielä riittävästi nukkumiseen herätyksen jälkeenkin. Merkitystä on vain sillä, mihin heräsin. Basse on siirtynyt tuolin alta, paljaalta lattialta nukkumaan omalle pedilleen. Se piehtaroi selällään, kauhoo pienillä, kiharakarvaisilla tassuillaan ilmaa, kiehnää niskaansa petiin ja kähisee onnesta. Pieni kotiinpalaaja.

Kun herään toisen kerran samana yönä samaan ääneen, mietin eikö koira voisi olla vähemmän onnellinen öisin, enemmän päivisin...

Vielä kolmas herätys, kun Basse on mennyt vilvoittelemaan takaisin paljaalle lattialle. Se näkee unta ja kynnet rapsivat laminaattia vasten. Muistan kynsienleikkaajan, jolle varasin ajan, käännän kylkeä ja nukahdan kodin ääniin.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Lomaltapaluu

Mäyräpojat palasivat tänään taas kerran kotiin. Ilman seremonioita ja kummempia palkitsemisia. Osasivat asettua heti taloksi, suoraan kodin herroiksi. Mikäpä siinä, onhan kulunut viikko ollut taas melko rankkaa, kun olen ollut tämän kodin yksinhuoltaja, pitkien työpäivien lisäksi. Mäyräkoirat huolehtivat taas minusta. Varmistavat vähintään kesäajan verran etuajassa, että muistan ulkoiluttaa, ruokkia, viihdyttää ja palkita heitä. Toistaiseksi minulla on kuitenkin vielä muutama valtti itselläni. Olen ainut joka osaa lukea kalenteria, kelloa ja yltää jääkaapille...

Kalenterista puheen ollen, siellä on koirille jo tiedossa kaikkea mukavaa. Artulle on löytynyt uusia harrastuksia, joissa ei emännänkään tarvitse olla sivustaseuraaja. Basselle... no, kynsienleikkuuta ja trimmausta... Apua, syrjinkö nuorimmaista! Ehkä hänen vuoronsa tulee, kun Arttu on suorittanut omat haasteensa, joista kerrotaan myöhemmin kuvien kera.

Sumu hälveni ja ensimmäinen virallinen talviaamu valkeni tänään aurinkoisena. Sujuvasti alkavaa uutta viikkoa jokaiselle!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Kesämuistoja lyhyesti

Meillä kävi kesällä kiva blogikamu kylässä :)
Marja-Leena piipahti (ilman Ossia) ja lähdimme kävelyttämään häntä meidän lenkkimaisemissa!

HUOM: Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Marja-Leenan, kiitos lainasta.

Tuttu asetelma: Arttu on aina mäyräkoiranmitan muita edellä.

Hitsin vimpula, tuolta tulee koiria!!! Yhtä suuria kuin me...

Maltoimme lenkin jälkeen hiukan hempeilläkin.

Basse on aina yhtä nättinä.

Alun vieraskoreuden jälkeen Arttu asettui tuijottamaan Marja-Leenaa.
Vieraamme ei hämmentynyt, vaan napsi lisää kivoja kuvia.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Pakko mainostaa

Nyt löytyi kynsitrimmeri, jota voi suositella paksukyntisille mäyräkoiraherroillekin! Laitteen merkki on Show Tech, ja siinä on mukana liuta hiekkapaperipäitä, mutta myös kaksi erikokoista hiomakiveä. Kynsitrimmeri toimii verkkovirralla, joten hyvästi ikuinen akkuparistojen lataaminen. Voimaa tuntuu myös olevan juurikin virtalähteen vuoksi enemmän kuin jo ajat sitten rikki menneessä Oster-merkkisessä paristokäyttöisessä hiomalaitteessa.

Uudessa laitteessa on lisäksi portaaton nopeudensäätö, eikä asteikkoa tarvi laittaa ääriasentoon mäyräkoirankaan kynsissä, kun valmista syntyy. Lisäksi vekotin on huomattavasti pienempi, ja siis helpompi pitää käsissä hankalammassakin tilanteessa kuin edeltäjänsä. Lopputulos on hiojasta kiinni, mutta kynnet saa nopeasti "muotoiltua" hyvin siistiksi, pyöreäpäisiksi.

Miinusta löytyi vain tehokkaan työn myötä kynsien katkusta, joka näytti yököttävän mäyräkoiraa...
Lisäksi laitteessa ei ole minkäänlaista suojaa, joten rimpuileva koira voi vahingoittaa itsensä, jos hiomapää osuu tassuun tai kuonoon. Mutta eipä vastaan hangoittelevalta muutenkaan pysty surisevalla koneella kynsiä tasoittelemaan.

Kuva Findogsin sivuilta:


maanantai 7. lokakuuta 2013

Kaikki kotona :)

Sain pienet rakkaat takaisin kotiin. Olen kylvänyt tietoa pitkittyneestä flunssasta jo kyllästymiseen asti eri blogien kommentteihin (hassua, miten moneen asiayhteyteen oma surkeus sopiikaan, kun oikein harmittaa ja on kenkku olo...), mutta mainitsen vielä sen, että jo kuudes viikko on täyttymässä tätä lajia. Enkä tunne itseäni heikoksi ja valittajaksi. Tunnen itseni vahvaksi, olen jaksanut tämän kesän kaikkineen, mukaan lukien kaksi pitkää flunssaa, josta tämä viimeisin kaiken huippu. Vieläkin keuhkot rahisee, uskon että käynti jälkitarkastuksessa kahden lääkekuurin jälkeen antaisi ainakin mielenrauhan.

Mutta ne pienet koirat, kauan poissa olleet karvakuonot, sekosivat parkkipaikalla täysin, kun näkivät emäntänsä ja tutun pihan. Kiskoivat tilapäishoitajansa melkein kumoon, kietoivat hihnat ihmisten ympäri, ainoana päämääränä päästä emännän luo.

Riehakointi jatkui pienen kävelylenkin jälkeen sisällä. Arttu lähes kiipesi tiskipöydälle, jossa oli raakalihapullia vesihauteessa sulamassa! Ruoka hotkaistiin valtavalla vauhdilla, Bassekin oli oppinut kolmessa viikossa nielemään ruuan pureskelun sijasta! Olikohan muilla hoitolassa olevilla koirilla osuutensa hotkimiseen, vaikka koirat eivät toisiaan näekään omasta boksistaan. Koirat ovat syöneet kolme viikkoa raakaruokaa, ja se on luiden jälkeen heti seuraava arvoasteikossa, joten on ymmärrettävää, että sapuska syödään pikavauhtia parempaan talteen!

Sitten vein koirat kylpyyn. Ei minkään näkyvän syyn takia, mutta ilmeisesti kuitenkin muiden koirien käyttämissä pedeissä nukkuminen jättää aika vahvan tuoksahduksen. Juuri sitä varten annoin mukaan omat pedit ja peitot. Ne lemuavat nyt kylpyhuoneessa pahvilaatikossa, odottavat huomista pyykkikoneeseen pääsyä...

Riehakointi lelujen kanssa, kuivatun possunkärsän mutustelu ja pieni iltalenkki, ja nyt täällä nukkuu kaksi uupunutta koiraa. Onnellisina kotiinpääsystä, sen kuulee ja näkee kaikesta. Basse kieppui lelun kanssa selällään lattialla, huokaisi tyytyväisenä nukahtaessaan poski lattiaa vasten lelun viereen mun jalkoihin. Arttu käpertyi mieluummin omalle pedilleen kuin sohvalle. Kaikkea tuttua ja omaa rakastetaan nyt ihan koko koiranmitalla! Rauha maassa, koirat kotona, nyt aion parantua pikavauhtia kuntoon.

PS: kritiikistäni huolimatta koirahoitolat ovat hieno asia, ainut pelastus tilanteessa, jossa lenkittäminen ei syystä tai toisesta onnistu. Yhä silti kaipaan ja toivon koirien kotimajoitusta, ystävien tai vieraampien toimesta. Voisin vastapalveluksena leipoa vaikka jouluksi kakut. Tai ottaa lapsia hoitoon. Tai käydä kaupassa.
No. Ehkä joskus.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kodinvaihtajat

Virittelisin mielelläni keskustelua kodinvaihtajista, koirista jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet muuttamaan uuteen perheeseen. Ajatuksia herätteli Marja-Leenan ja Ossin blogissa ollut postaus. Ja siihen tulleet kommentit siitä, saako koira purra omistajaansa vai ei. Mutta mitä kaikkea muutakin kodinvaihtajien elämään kuuluu? Ongelmia, iloja, stressiä, kotiutumista...

Kommenttini puremiseen voi käydä lukemassa, mutta miten asian laita oikein on? Periaatteessa oma koira ei saa purra. Piste. Mutta kuten kommentoin, olen Bassen kanssa oppinut myös paljon koiran käsittelystä, välttääkseni sen puremista. Ja mielestäni Basse ei pure ilkeyttään ja turhaan. Se on tullut minulle vuoden vanhana, ja oli alusta asti vastahankaan kynsien leikkuuta ja nostamista kohtaan. Sillä oli jo trauma, josta en edes tiennyt Bassen hakiessani, mutta se on syliin nostettaessa lähes hysteerinen. Enkä varmasti ole sitä koskaan itse pudottanut.

Nyt olisin ehkä viisaampi, ja hoitaisin nuo asiat eri tavalla, suostutellen, stressaamatta. Kahden vuoden aikana se on jo oppinut pitämään yhä enemmän puolensa noiden asioiden suhteen. Valitettavasti en osannut alusta asti olla oikealla tavalla jämäkkä. Mutta Basse stressasi kodin vaihtoakin aika paljon, ja laitoin osan uhmailusta sen piikkiin.

Mutta siihen puremiseen. Meidän tilanteessamme en voinut (uskaltanut?) selättää koiraa sen ensimmäisten uhittelujen aikana, koska olisin varmasti saanut tikattavat reijät käteeni. Mutta olisiko se sittenkin ollut viisasta, olisiko samalla selätetty Bassen uhkailut? Vai ovatko ne niin syviä pelkoja, että se ei voi sille mitään?

Tästä alustuksesta tuli nyt kovin Basse-keskeinen, mutta halusin kiinnittää huomiota siihen, että vaikka periaatteessa asiat pitäisi olla kunnossa koiran kanssa, poikkeuksiakin löytyy, ja kodinvaihtajan mukana tulee myös koiran menneisyys. Ehkä? Mitä mieltä olette? Säälimätöntä keskustelua odotellen, mukavaa viikon jatkoa!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

First and second aid

Siltä varalta, että joku muukin poloinen potee tällä hetkellä mega-yskää, listaan muutaman hyväksi koetun apukeinon:

-huivi kaulaan, tiukasti paidan alle myös rohisevia keuhkoja lämmittämään
-lämpimät sukat jalkaan
-höyryhengitystä, esim. munkkitippojen kera
-paljon lämmintä juotavaa
-puhekielto
-koirien lenkitys terveemmille

Jos noilla konsteilla ei yskä ala helpottaa, on aika mennä lääkäriin. Sinne siis huomenna ;/

perjantai 13. syyskuuta 2013

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kohtaamisia

Sateinen päivä, teemme asiaankuuluvasti pidemmän lenkin kuin tavallisesti :)
Vastaan tulee mies, mustat lasit silmillä, hihnoissa kaksi (rotuja mainitsematta) keskikokoista koiraa. Basse ärisee, kiellän sitä, vastaantulevat koirat aloittavat haukun. Kierrän hiukan kauempaa ohi. Kun olen kohdalla, mies rohkaisee koiriaan: "Hienosti menee, hienosti menee!!!"

---

Naapurin kultainen noutaja, ikää 15 vuotta, tulee rauhallisesti vastaan. Basse nostaa metelin. Naapuri toteaa hymyillen: "Se on umpikuuro, ihan sama mitä sille sanot."

---

Taiteilen ulos ovesta roskapussin ja kahden koiran kanssa. Pelkään roskapussin "päästävän alleen", jos siinä sattuu olemaan reikä. Kun saan oven auki ja koirat kiskovat roskiskättäni kahteen eri ilmansuuntaan, kuuluu takaa ääni: "Voinko auttaa :)"

---

Pienet kohtaamiset tekevät päivistä täydellisiä. Joissakin on ainesta vaikka dekkarin juoneksi, toisista nousee vaan hymy huulille ja mieli tulee hyväksi. Se on elämää.

torstai 5. syyskuuta 2013

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Löytö parvekkeelta

Mikäs tähän on ripustettu?
Kovin pätkä on ollut, jota tällä on mittailtu!

Alas kaiteelta, haluan tehdä lähempää tuttavuutta!

Älä ipana tuu siihen nuuskimaan, tää on mun!

Huoh, haen mamman apuun...


Ja minä vien tämän talteen!

Pieni neuvonpito lähikontaktissa.

Leikki alkakoon!

Grrrhhhh... voittaisin jos haluaisin

---

Uusi vetolelu löytyi kirppikseltä, parilla eurolla.
Arttu tyhjensi oravan päästä vanut,
sen jälkeen voi taas keskittyä
köydenvetoon.


perjantai 23. elokuuta 2013

Lähihoitajia ja hengenpelastajia

Elokuu on ollut kiireistä. Olen ajanut Etelä-Suomessa pitkiä matkoja paikasta toiseen, lastanut ja purkanut autoa, kantanut tavaraa ja puhelimen luuri on kasvanut korvaan kiinni. Suuria muutoksia yrityksessä, mutta loppusuora häämöttää ja kaikki jatkuu taas organisoidummin ja tehokkaammin.

---

Arttu ja Basse pääsivät emännän työhulinaa pakoon tuttavan mökille. Päivän kaava on kuulemma vakio: aamulla ryntäys ulos, sitten Arttu päivystää kaikki hiekkarannan ötökät ja pääskyset sekä niiden varjot. Puolen päivän aikaan päivystäjällä on ruokatauko. Ruoka maistuu nyt paremmin kuin edellisillä kerroilla, kun Bassekin on mukana. Sitten öttiäisten päivystys jatkuu, kunnes aurinko lakkaa paistamasta pihalle ja rantaan.

Basse seuraa koko päivän tarkkaavaisena mökillä tapahtuvia pieniä rakennusprojekteja, tuo välillä pallonsa heitettäväksi ja huolehtii rakentajan taukoliikunnasta.

Bassen pallo meni kerran liian kauas veteen. Lyhyet kahluujalat ei riittäneet, ja B juoksi ihmisen luo räyskyttämään, kunnes pallo haettiin vedestä pidemmillä koivilla.

Kun ihminen ei vieläkään viitsinyt heitellä palloa, Basse juoksi viemään pallon rantaveteen - ja meni takaisin ihmisen luo räyskyttämään... Bassen logiikka on kehittynyt ihailtavasti Artun suuntaan!

---

Iltapäivän siestan aikaan mökin isäntä oli ottanut torkut terassin sohvalla. Hän heräsi siihen, että Arttu tökkii kuonolla. Ihminen kuvitteli, että torkut riittää koiran mielestä ja heitti ylös kömpiessään pallon rannalle. Arttu palasi kuitenkin heti takaisin ja jatkoi tökkimistä. Ihminen(kin) hoksasi, että jostain muusta on kyse. Ihmetteli, mikä on ja lähti koiran perään.

Terassin lattian alta kuului porua. Basse oli livahtanut jostain kolosta sisään eikä löytänyt reittiä takaisin (tai ei mahtunut samasta hiirenkolosta...). Ihminen otti muutaman kivenmurikan pois ja Basse pääsi vapaaksi. Arvatkaa, olenko ylpeä MÄYRÄkoirastani. Siis Artusta.

---

Vierailimme hoitolaitoksessa läheisen ihmisen luona äitini kanssa. Otin Artun mukaan tervehtimään asukasta, joka ilostui silminnähden ja muisti koiran nimenkin. Arttu paikoitti itsensä pyörätuolin viereen, lähelle jalkoja, ja istui niin rauhallisena, että luulin koiran vaihtuneen...
Mutta olin taas ylpeä ja onnellinen. Artulla on tilannetajua.


Aurinkoista ja mukavaa elokuun loppua!


perjantai 16. elokuuta 2013

Muutama ilo

-pätkätyöläisenä sain taas 3 kk lisäaikaa!!!
-Artun kainalot on jo paremmat (hätäapuna voideltu kortisoni auttoi)
-ulkona on aurinkoista, mutta sopivan viileää = lenkit pitenee
-sain yhden ison työn tänä iltana valmiiksi (siis Työn, ei kotityötä...)

Iloista mieltä ja mukavaa viikonloppua!

PS: harmitusten listaa on vaikea kirjoittaa. Se on jotenkin liian henkilökohtaista, narinaa ja vaikeaselkoisempaa. Mutta missä risukasa, siellä auringonpaiste ;)

torstai 15. elokuuta 2013

Sade teettää outoja

Taloutemme emäntä on aika kummajainen. Kauniina kesäpäivinä se huokailee ja hakee viilennystä eikä jaksa mitään. Mutta kun tulee sade, mieluummin vaikka vielä myrsky, lumituisku tai muu "koiranilma", tämä ihminen vetää hyräillen takkia niskaan ja pakottaa nelijalkaisetkin tavallista pidemmälle lenkille! Basse yrittää laittaa sateesta märkä tukka silmillä hanttiin heti, kun pisut on tehty. Mutta ei auta, eteenpäin sateessa on (hullun) ihmisen mieli.

Jos tämä jäisi tähän, mutta lenkin jälkeen emäntä saa kotona vielä kylpyvimman. Eikä se kylve silloin itse, vaan laittaa meidät vuorotellen suihkuun! Hieroo ensin shampoota Artulle ympäri kroppaa, varsinkin kainaloihin, ruiskuttaa vettä päälle ja kehtaa vielä hymyillä vettyneille koirannaamoille!

Viimeksi tilanne ei rauhoittunut suihkullakaan. Basse pääsi ulos kylppäristä pyyhekuivauksen jälkeen, mutta Arttu koki vielä monet putsaukset ja puunaukset. Korviinkin kaadettiin pitkästä aikaa seerumi-pesuaine-vesiliuosta, hierottiin hetki korvalehden päältä - ja sitten sai ravistaa! Sama toiselle korvalle. Ja hetken päästä ronkittiin vielä topsilla (toistakymmentä niitä kyllä tarvittiin...) likapaakut korvista pois. Artulla on kuulemma joku allergia. Siksi sen kainalot on taas kurjat ja korvat töhnää.

Pesun jälkeen tulee kyllä herkkupaloja, nytkin kuivattua maksaa :) Ja Artun petille puhtaat lakanat. Nyt kelpaa tuhista, kylvyn jälkeen meitä tuntuu väsyttävän erityisen paljon.

tiistai 13. elokuuta 2013

Arttu valokuvausstudiolla


Taas yksi haave on toteutunut :)
Arttu oli studiolla kuvattavana. 
(Tosin tähän kuvaan tuli jotain "ylimääräistäkin" mukaan ;))

Sain koevedokset eilen ja malttamattomana leikkasin 
tästä yhdestä kuvasta maistiaisia blogiin kuvausreissustamme.
Kun saan korkearesokuvat, näette varmasti lisää Artun poseerauksia.
Kokemus oli kiva, suosittelen.

Ihana ja taitava kuvaajamme oli
Klikkaa linkistä Monnan sivuille.

Kiitos kuvauksesta, Monna!
Näistä kuvista tulee niin hyvälle mielelle :)

torstai 8. elokuuta 2013

Pitkiä kynsiä, ukkosta ja ulinaa

Pitkät kynnet saivat eilen pitkästä aikaa kyytiä, kun vein Bassen kynsienleikkuuseen. Toimitus oli hikinen ja verinen, mutta onneksi pian ohi ;) Basse reuhtoi ja kiipesi mua pitkin hädissään, mutta onneksi syynä verentuloon ei ollut pureminen, vaan kynsihermo. Rimpuileva koira sylissäni olin itse kotiin lähtiessämme aivan verinen, kädet ja kaula naarmuilla. Mutta suurkiitos Monna, kun autoit meitä.

Ukkosilma alkoi iltayöstä rankalla, ihanalla sateella :) Parvekkeen ovi selällään, ulkona pauhaava sade, pimeä elokuun yö. Nautin ihan täysillä. Mutta Arttu ei niinkään. Se vaistosi ukkosen jo ennen ensimmäistä jyrähdystä ja yritti väkisin päästä mun luokse alkoviin. Estin liinavaatekorilla pääsyn oviaukosta, mutta koira oli sinnikäs... Se yritti työntää kuononsa korin molemmilta puolilta, tunki itsensä lipaston ja seinän väliseen pieneen rakoon, josta luuli mahtuvansa läpi, meni sohvalle ja kurkki mua käsinojalla seisten...

Kun ukkonen yltyi, menin sohvalle, ja viereeni käpertyi huokaisten kaksi koiraa nukkumaan! Niin helppoa se pelon karkoittaminen oli.

Bassen kynsireissun ajaksi jätin ensimmäisen kerran lainaamani sanelukoneen nauhoittamaan Artun puuhia. Tulin kotiin varmana, että nauhuri ei ole edes käynnistynyt! Mielestäni koira jäi hiljaa sisälle, kun painoin oven kiinni ja odottelin hissiä.

Nauhurilla oli 21 minuuttia tasaista, muutaman sekunnin välein jatkuvaa ulinaa ja luikahduksia. Nauhuri ei ollut edes pysähtynyt kertaakaan 21 minuuutin aikana, niin tiheään Arttu protestoi. Olin poissa reilun tunnin. Yritän olla iloinen siitä, että Arttu ei aloittanut sinä aikana ulinaa uudelleen...

Tänä iltana on tiedossa kiva reissu Artun kanssa :)) Palaathan lukemaan ja näkemään siitä lisää lähipäivinä.

Raikastuvaa, vaikka vielä ehkä vähän salamoivaa ja jylisevää loppuviikkoa!


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Arttu ei osaa päättää

Syömisellään valtaa tassuissaan pitävä mäyräkoira ei osaa nyt päättää. Toisaalta se ei halua syödä. Toisaalta on kiva syödä - emännän kanssa yhdessä! Siihen emäntä ei suostu, koska paluu arkeen on nyt koiran hemmotteluloman jälkeen tapahduttava.

Artun silmänympärykset on harmaat, hilseilevät, kuten monesti kesällä. Se hieroskelee niitä vähän, mutta ilmeisesti kutina ei ole ihan kamala. Enemmän se nuolee ja kirputtaa tassujaan, joissa ei kuitenkaan näy mitään tulehdusta tai muuta epätavallista. Tienvieret ovat täynnä pujoa, viikko lenkkimakkaraa takana, eiköhän siinä ole hyvä yhdistelmä. En minäkään menisi syömään allergisena aikana omenaa, hengenlähtö tai ainakin -ahdistus olisi varma. Koirankin elimistö on jo valmiiksi herkistynyt, kun se reagoi joka kesä ulkona johonkin (ehkä pujo, heinät...), ja silloin lisäainepommi vaikuttaa tavallista enemmän.

Laitoin Allerderm Spot On -valeluliuoksen koiran selkään. Sen pitäisi vahvistaa koiran elimistöä, ihosta käsin, kaikkia ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Katsotaan miten vaikuttaa.
Kun otin koirien "lääkelaatikon" vasta esille, Arttu oli jo valmiina matolla kyljellään: "Hoida mua nyt!"

Liuoksen lisäksi suoritettiin muutama muu putsaustoimenpide, jotka tulee tarpeellisiksi juurikin allergisina aikoina. Mm. korvat on täynnä tummaa karstaa. Hoitojen jälkeen Arttu sinkoili totutusti huoneissa, pyyhki suurieleisesti tassunsa mattoihin, juoksi mua päin, kävi melko merkitsevästi tökkäämässä Bassen tiettyjä ulokkeita, juoksi taas mun luo... Ehkä velipoika olis Artun mielestä tarvinnut samat hoidot ;))

Koiran riehakoidessa ja kerjätessä palkintoa tarjosin sille niitä tavallisia nappuloita. Se söi yhden kädestä ja muutaman kupista. Kun poistuin kupin vierestä, syöminen loppui. Palasin, koskin varpailla kupissa olevia nappuloita ja Arttu oli heti leikissä mukana, ja söi muutaman. Poistuin, ja syöminen loppui. Selvä juttu. Koira saa kärsiä nälkää muutamankin päivän, jos se on noin tapojensa orja. Ja se ihminen, joka ne tavat opetti, saa kuulla kunniansa.

PS: Olin kuitenkin taas niin iloinen, kun tajusin, kuinka "helppo" Arttu on, hoidettavana. Ja kun työnsin varpaani sen ruokakuppiin, mietin kuinka moni voi tehdä saman omalle koiralleen... Basselle en tekisi, vaan käskyttäisin ensin tiukasti sen pois kupilta ennen kuin ottaisin ruuan pois.


tiistai 6. elokuuta 2013

Murheenkryyni

Arttu on hankala, tällä kertaa syömisen suhteen.

Kesä meni hyvin, Arttu söi liiankin ahneesti, kakisteli kuivia nappuloita, kun ei malta pureskella yhtään ;)

Sitten tuli heinäkuun lopun helteet (ne oli siinä koko alkukesän ja elokuun helteiden välissä...). Koira söi kotona edelleen tosi hyvin. Tuttavani otti Artun muutamaksi päiväksi "hoitoon", syynä hänen suuri rakkautensa koiriin ja minun helleuupumukseni. Niinpä me Bassen kanssa teimme rauhallisia etätyöpäiviä kotona ja vielä rauhallisempia, pieniä pisulenkkejä ulkona.

Arttu lakkasi syömästä. No, kädestä kuulemma söi kasan nappuloita aamuin illoin... ja lenkkimakkaraa päivin. Niinpä. Kävin yhtenä iltana pikavisiitillä Artun luona, ja koira juoksi kupilleen syömään! Ruoka oli ollut tarjolla jo pari tuntia, eikä ollut maistunut.

Arttu tuli kotiin lauantaina. Eikä syönyt kuin ensimmäisenä iltana kunnolla. Tuttavani poikkesi sunnuntaina ja koira juoksi kupilleen syömään...

Eilen aamulla tarjosin ruokaa, ei kelvannut. Puolen päivän maissa toista ruokaa, ja koira istui kupin viereen kuin tuomittu. Iltapäivällä heitin överiksi ja laitoin koirille 4 kuppia lattialle. Tarkoituksena katsoa, mikä laji maistuu. Ei mikään. Basse veteli yhden kupin tyhjäksi ja aloitti toista, kunnes puutuin peliin ;))

Eilen illalla keitin kaurapuuroa, lisäsin hiukan AB-piimää, ei kelvannut. Iltalenkin jälkeen olin jo epätoivoinen, koska Arttu oli KOKO päivän lojunut työpöytäni vieressä sohvalla ja tuijottanut minua herkeämättä. Yöllä ramppaava, nälkäinen koira ei tule enää kuuloonkaan. Hetken mielijohteesta tökkäsin keskelle sitä kaurapuurokuppia pienen palan kuivattua kananfilettä. Kas kummaa, kuppi tyhjeni =D

Tänä aamuna... ei auttanut filetemput eikä puurot. Mutta tuijotuskin on loppunut. Hiipuuko koiran voimat ;/ Yritän olla kiinnittämättä huomiota asiaan. Normaalisti en vaihda ruokaa, jos ei kelpaa. Mutta itsekkäästi ajattelin illalla, että kylläinen koira on helpompi, joten kokeilin. Nyt tiedän, ettei tuon jääräpään kanssa auta, vaikka olisi paisti lattialla! Ikävöikö se siis aina jotakin, joka ei ole paikalla??

maanantai 5. elokuuta 2013

Luvaton maastopysäköinti

Siinä se on määriteltynä, viranomaisen vahvistamana: luvaton maastopysäköinti. Sakko on maksettava, vaikka tänäänkin aamulenkillä näin 11 muuta autoa samassa kohdassa. Ilman sakkolappua.

Sanoin jäyhälle virkailijalle puhelimessa, että ei meillä maaseudulla tarvinnut ajatella tällaisia asioita. Jos joku halusi ajaa autonsa tien viereen heinikkoon, ei kenelläkään ollut mitään sitä vastaan. Kaikki pikkuteiden varsilla olevat levennykset ovat maalla "parkkipaikkoja". Sitä paitsi pidin itseäni fiksuna, kun en parkkeerannut suoraan tien varteen, suurten rakennustarvikeautojen tielle. Ei auttanut. Koko maassa on kuulemma samat lait, mutta niitä noudatetaan eri tavoin. Aha.

"Pysäköinti ei taajamassa ole luvallista, mikäli kohdassa ei ole pysäköintiä osoittavaa liikennemerkkiä." Siinä se yksinkertaisuudessaan. Kiva, kun opin tänäänkin jotain uutta.

---

Vastoinkäymiset ei tunnu loppuvan, maksujen muodossa. Sain perintätoimistolta laskun. Olin muka jättänyt kirjakerhon laskun maksamatta huhtikuussa! Soitto perintätoimistolle opetti toisen asian: mikäli alkuperäinen lasku on hukkunut tai jäänyt muuten maksamatta, yrityksen ei ole pakko lähettää periaatteessa yhtään muistutuslaskua ennen perintään siirtämistä. Ok, olen siis vastuussa siitäkin, vaikka posti todistetusti hukkaa vuodessa tuhansia kirjeitä.

Se alkuperäinen lasku oli 11 euroa, perintälasku reilut 30 euroa.

---

Nyt en kyllä yritä olla valoisa. Harmittaa.


lauantai 3. elokuuta 2013

Kesän saldo

Reilut kaksi kuukautta kaupunkielämää ja mitä olen jo saanut aikaan:

-työpaikan kulkukortti unohtui ruokalassa tarjottimelle ja joutui tiskivaunuun
-pätkätyöläisenä kun olen, kulkukortti vanheni jo kerran, ja seisoin seuraavana aamuna oven takana...
-pysäköintivirhesakko kerrostalomme pihaan tulevan hiekkatien sivun heinikkoon pysäköinnistä, 60 euroa
-sakko ratikassa matkustamisesta, kotiin unohtuneen kuukausikortin vuoksi, 80 euroa
-kotona toteamus, että em. asiasta en voi mennä edes HSL:n palvelupisteelle valittamaan, koska kuitin mukaan olin matkustanut jo 2 viikkoa tietämättäni pummilla...

Näistä kommelluksista yhteenvedot:

-ruoka on töissä niin hyvää, että kaikki muu tarjottimella unohtuu :)
-kulkukorttia uusiessani opin tietämään, kenen puoleen kuuluu kääntyä :)
-tämä on vaikea... ai joo, onneksi autoani ei oltu hinattu pois :) :)
-onneksi se tarkastaja ratikassa ei provosoitunut, vaikka olin kiukkuinen kuin ampiainen... ;/
-sainpa jotain vastinetta sakolle - 2 viikkoa matkustamista =D

Oikeasti kesän saldo on plussalla, vastoinkäymisistä huolimatta. Muistia ehkä tarvitsisin hiukan lisää, mutta pärjään kai näinkin, kun otan rauhallisesti.

Nyt on lauantai-ilta. Koirilla lienee mukava olo iltapalan jälkeen. Olen jutellut taas uusien ihmisten kanssa talomme pihalla ja aion leipoa vielä mustikka-nektariini-paistoksen. Kylmää maitoa ja nammm...

Iloista viikonloppua joka taholle :)

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Maksu mikä maksu

Ostin jokin aika sitten pesukoneen, käyttöluotolla. Kysyin, onko menossa korotonta kampanjaa, ei ollut. Parin viikon päästä jo olikin, saman kauppaketjun mainoksissa.

Maksoin mielestäni kaksi viikkoa sitten pesukoneen loppuerän kerralla pois. Siis kaksi viikkoa sitten! Nyt tuli postista lasku, jossa oli loppusuorituksen jälkeen vielä reilut 15 euroa maksettavaa. Korko oli siis ehtinyt kasvaa edellisen laskun ja maksamisen välisenä aikana... Korko? Tarkempi laskun tutkiminen osoitti, että korkoa oli kertynyt vain 78 centtiä. Tilinhoitokuluja oli 5 euroa.
10 euron maksuerään siis 5 euroa tilinhoitokuluja!

Yrittäjänä olen usein lyönyt päätäni seinään, kun asiakkaat valittavat puolta pienemmästä laskutuslisästä, vaikka se on moninkertaisesti suuremmassa laskussa. Mitä minä teen? Maksan kiltisti. Omani ja muiden laskutuslisät.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Basse Paimenkoira(ko)

Olen tullut siihen tulokseen, että koirat eivät ole sitä, miltä näyttävät. Niiden sisällä asuu toinen koira - ellei jopa kolmas - joka tulee esiin, kun tilanne on toinen.

Basse on laumassa alimmalla rappusella. (Voin mennä jo tässä vikaan. Ehkä kyse on vain taipuisammasta luonteesta, ei asemasta.)

Mutta: kun Bassella on mieluinen herkku, Artulla ei ole mitään asiaa lähelle.

Basse kulkee lenkeillämme takimmaisena, Arttu edellä.

Mutta: jos mukanamme on lenkkikaveri, Basse pyrkii vähintään hänen rinnalleen. Lenkkikaverit eivät siis voi kulkea edellä, jos talutan Bassea; seurauksena on hirveä kiskominen.

Mutta, mutta: viikonloppuna tapasimme opiskelukaverini ja pikaisesti hänen tyttärensäkin. Kun saatoin matkalaiset junalle, Basse oli kuin sadan kilon jyrä, joka vyöryi eteenpäin henkensä kaupalla. Koska tyttö käveli laiturilla kaukana edellä! En tiedä, voiko Basse edes muistaa kaksi vuotta sitten tapaamansa tytön, joka oli kasvanut mittaakin toisen mokoman...

Ennen Bassella oli huoli siitä, että porukka pysyy koossa. Se vilkuili aina viimeksi tulevaa, jäi portaissa odottamaankin :) Mutta nyt, matkanjohtaja haluaa vahtia, ettei kukaan painele liian lujaa edellä. Joskus erittäin rasittavaa, koska Basse ottaa tehtävänsä kirjaimellisesti, eikä anna anteeksi pienintäkään etuilua. Ja tämä pätee näemmä isommassakin porukassa. Toivottavasti Basse ei ala kuvitella, että kaikki kadulla kulkevat ovat samaa porukkaa...


Haukunestolaite on toiminut hyvin. Pari kertaa olen ollut ihan vekottimen vieressä, kun koirat ovat aloittaneet haukun; käytävässä on soitettu jonkun muun ovikelloa (tämä aiheuttaa joka kerta raivoisan reaktion, onhan ääni sama kuin omassa ovikellossa, vaikka paljon vaimeampi) tai naapuri on painanut ovensa kiinni tavallista äänekkäämmin (ääni on silloinkin tasoltaan kuiskauksen luokkaa...). Haukkuminen alkoi kuten tavallisesti, mutta katkesi puolentoista haukahduksen jälkeen. Hetken hiljaisuutta seurasi Bassen harmistunut marmatus ;) mutta pääasia, että meteli loppui. Haukkuvekottimessa paloi hetken punainen valo, joka ilmaisi, että koirakorvia vihlova ääni on totta, vaikka minä en sitä kuule.


torstai 25. heinäkuuta 2013

Retkipäivä

Joskus huono käytös tulee palkittua. AB on saanut nyt kolmena päivänä paljon vaihtelevaa ulkoilua ehkäisemään ikävöintihaukkumista. M&M:stä ostettiin haukunestolaite, mutta sen toimivuudesta ei ole vielä kokemusta.


Arttu päivysti hyönteisiä, eikä piitannut
kamerasta, emännästä eikä vesikupista.


Basselle maistui pieni pussillinen raksuja, jotka
jäi aamulla syömättä. Vettä kului puoli pullollista :)


Arthur ja hänen ylhäinen katseensa yli nurmikon.


Toiseenkin suuntaan piti tarkkailla, 
mutta eivät nuo laivatkaan kiinnostaneet.
Vähän matkan päässä pelattiin mölkkyä.


Basse piti onneksi emännälle seuraa :)

Kotimatkalla metrossa Arttu sai kehuja :)
Raitiovaunusta pois hypätessä kävi hassusti, 
Arttu kompastui ja putosi oikean lavan päälle maahan.
Miksi, miksi en nostanut sitä alas, kuten ennenkin...

...

Nyt kotona nukkuu kaksi väsynyttä koiraa, 
emäntä paikkaa työpäiväänsä myöhään yöhön...


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Lämmin ei luita riko ;)

Artun peittoihin kääriytyminen on näissäkin kuvissa aito tilanne.
Emäntä petasi Artulle peiton (vihreä), ja levitti koirien nukkumapaikalle vielä yhteisen viltin (musta). Arttu kaivautui molempien alle nukkumaan :).

Tuuletus toimii joka tilanteessa ;))

Seuraavana iltana rento koira nukkui poikittain.
Tämä veijariko ulvoo pitkin päivää...

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Meillä ulvotaan - kuorossa

Sain tänään ystävällisen huomautuksen koirien haukkumisesta/ulvonnasta pitkin päivää, kaiken sen ajan kun olen töissä...

Järkytys, pettymys, lievä epätoivokin nostaa päätään. Nyt kesällä teen vähän aikaa myös etäpäiviä kotona, mutta syksyllä se autuus loppuu. Ystävällisen huomautuksen jälkeen tulee varmasti erisävyinen, jos en saa koiria pysymään hiljaa.

Olen lukenut koirien eroahdistuksesta lähes kaiken. Oikeanlainen kurikin vaikuttaa siihen, onko koira levollinen omistajan poissa ollessa. Olen alkuvuosien tiukkapipoisuuden jälkeen yrittänyt ottaa koirien kanssa hiukan rennommin. Minusta nekin ovat rentoutuneempia, kun en ole nipottanut enää joka asiasta.

Nyt sitten aloitin taas kurinalaisemman lenkityksen, kiinnitän entistä enemmän huomiota siihen, että ruokaa odotetaan kauniisti istuen, samoin talutushihnan irroituksen jälkeen istutaan ja katsotaan silmiin, kunnes lupa heltiää lähteä vilistämään huoneessa.

Kovin tiukkaan ja järjestelmälliseen kuriin en voi (jaksa) lähteä, aikani ei riitä kovin aktiiviseen harrastamiseen koirien kanssa ja lenkit eivät tule olemaan kovin paljon pidempiä kuin nyt. Onko meillä mitään toivoa? Onko joku muu taistellut saman asian kanssa ja mistä löytyi apu? Olen kiitollinen jokaisesta kommentista, jos löytyy vähänkin neuvoja tai kokemuksia tai muuten vain ajatuksia aiheesta.

EDIT: onko tässä nyt se eroahdistuksen suurin syy:
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/234647-liian-vapaa-kasvatus-sairastuttaa-koiran

Mutta kun en jaksaisi ajatella koko ajan, kun olen koirien kanssa kotona, hellinkö niitä liikaa, tuliko nyt pidettyä kiinni kaikista annetuista säännöistä jne. Kun menen siihen tiukempaan kuriin, koirat eivät ole rentoja, vaan tuijottelevat minua, kuin kaikkeen lupaa kysyen. En taida olla oikea omistaja koirille, nyt stressaa oikein olan takaa.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Iloa ja kaipauksia

Monet reissut koirien kanssa tehneenä olen tänä viikonloppuna ollut positiivisesti ilahtunut matkakumppaneistani. Lukuun ottamatta ovikellon aiheuttamaa kuorokarjuntaa koirat ovat olleet mallikelpoisia kyläilijöitä. Ei enää tuntikausien tuijotusta, ei ovella notkumista tyyliin "mennään jo kotiin" eikä ärsyttävää nirsoilua ruuasta.

Terapiakoiriksi A&B eivät nyt ihan sananmukaisesti venyneet. Kyllä ne rauhoittuivat makoilemaan koiramaisesti lattialla, kun vierailimme läheisen ihmisen luona. Mutta hoitajan tulo huoneeseen aiheutti taas yli äänivallin menevän haukkumisen. Huoneen asukas ei ymmärrettävästi pitänyt tilanteesta. Hänen päivänsä oli tänään muutenkin kehnompi, syvällä omissa maailmoissaan. Vain hetkeksi kasvot kirkastuivat kuin aurinko olisi tullut pilven takaa ja pyyhkinyt varjot pois mielestä, tumman usvan muistin tieltä, kun hän yhtäkkiä tunnisti minut ja sanoi tuttavallisesti silmät tuikkien, kuten monesti ennenkin: "Hei!" Tuiki tavallisia asioita kaipaa sanomattomasti sitten, kun niitä ei enää ole. Niihin tarrautuu kuin aarteeseen. Pieni sana ja hymy palauttivat sekunneiksi entisen, joka kuitenkin on katoamassa, lopullisesti.




tiistai 16. heinäkuuta 2013

Helteinen heinäkuu...

Pahvilaatikot ovat vastustamattomia koirille. Niiden rapistelu keskellä yötä aiheuttaa sen, että paikalle saapuu unisia koiria, kuka mitenkin vällyjensä kanssa...

Huomautettakoon, että meillä oli tänäänkin sisällä 26,5 astetta lämmintä. 
Ehkä se on mäyräkoiralle liian vähän.
Arttu vaati fleece-peittonsa jo heinäkuussa palautettavaksi petille.
Kun taitan peiton toisen pään petin alle,
Arttu kaivautuu joka ilta peiton alle nukkumaan.

Odotimme herkkuja, mutta tuo nainen vaan kuvaa - keskellä yötä.
Hoh-hoijaa, jos parvekkeen ovi ei olisi auki,
emäntä ei varmaan nukkuisi koskaan.
Arttu palelee ja kulkee viltti hartioilla ;)

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Uusia polkuja

Löysimme taas uusia maisemia tänään lenkillä. Jos emäntä vaan viitsisi, meidän ei tarvitsisi ainakaan kuukauteen mennä samaa reittiä, niin paljon täällä on polkuja! Mutta yritämme olla armollisia, ihminen on ollut väsyneempi kuin vuosiin. Eikä vähiten Artun mäyräkoiratuijotukseen, jonka taustalla oleva syy vaihtuu sitä mukaa, kun edellinen poistuu.

Pieni esimerkki:
Arttu kerjää iltalenkin jälkeen jotain purtavaa herkkukaapin edessä. Arttu saa puruluun. Se jää katsomaan emäntää, eikä ota luuta suuhunsa. Emäntä antaa Basselle puruluun. Arttu haluaa Bassen puruluun. Emäntä nostaa lattialta Artulle annetun luun ja tarjoaa sitä uudelleen. Arttu tuijottaa emäntää. Emäntä ottaa Basselta luun ja antaa sille tilalle Artun luun. Basse on tyytyväinen ja juoksee nakertamaan luuta. Emäntä tarjoaa Artulle Bassen luuta. Arttu tuijottaa emäntää, joka viskaa luun lattialle. Lopun iltaa Arttu tuijottaa emäntää ja kiertelee Bassen ympärillä, joka syö luuta ja murisee. Jossain vaiheessa Basse käy noukkimassa Artunkin luun ja vahtii sitä samalla, kun syö toista... ja Arttu tuijottaa...

Mutta takaisin niihin reitteihin! Muutimme maalta kaupunkiin, mutta tänäänkin lenkkeilimme keskellä viljapeltoja, kapealla hiekkatiellä, joka haarautui vähän väliä metsikköjen kohdalla lukuisiksi pienemmiksi poluiksi. Emäntä ei uskaltanut vielä poiketa mihinkään, joten jatkoimme suoraan eteenpäin keskimmäistä polkua ja palasimme samaa reittiä takaisin. Siellä maalla meillä oli vähemmän eksymisreittejä, mutta kyllä emäntä sielläkin onnistui kadottamaan suunnan...

Lenkillä tuli vastaan pikkupoikia, jotka kiskaisivat pyörät kumoon tielle ja juoksivat rapsuttelemaan koiria. Kaikilla oli kivaa :) Yksi poika kertoi omistavansa kaksi isoa koiraa, mutta tuumi voivansa ottaa vielä mäyräkoirankin! Bassen rotua hän tiedusteli kohteliaasti, koska "tuota minä en tunnistakaan". Lapset ovat herttaisia, lemmikkien seurassa tuplasti :)

Nyt kiskomme emännän pois koneelta, jossa se on istunut koko illan tekemässä töitä. Käymme iltakävelyllä ja menemme nukkumaan. Toivottavasti kaikki blogit pysyvät yön yli tallella...