perjantai 7. joulukuuta 2012

Tassut piiloon!

Paukkupakkaset hellittivät jo, mutta Bassen lenkkeilyongelmat jatkuvat ja pahenevat ilmojen lämmettyä. Tämä pieni kuumakalle on niin lämmin tassunpohjia myöten, että lenkin vilinässäkin lumi sulaa varpaiden väleihin - ja jäätyy taas ilkeiksi jäänpalasiksi. (Olemme menossa trimmaajalle, mutta tässä taloudessa mikään ei tapahdu samana päivänä... ;)

Niinpä on pakko pukea tossut tassuihin. Ne tulivat Bassen mukana sen lapsuuskodista, ja voin suositella! Pienet fleece-pussit, joissa on kaksi tarranauhaa nilkan ympäri. Tossuttelijan mielestä ne eivät ole ihan niin mahtava keksintö, mutta en väheksyisi silti mäyris-mixin aivotoimintaa: olisiko oivalluksen kipinä syttynyt, kun kerran pakkaslenkillä tossut jäivät pois ja tassuja paleli kamalasti. Seuraavalla lenkillä tossu-Basse pomppi kuin pupujussi, ei kylmästä, vaan vauhdin hurmasta :)


Voi ei... ei salamavaloihin näissä tumpuissa!

Haasteellista tossujen pukemisessa on saada etutassujen peukku mukaan pakettiin. Koira osaa hyvinkin vetää tassua ulos tossusta samaan aikaan, kun ihminen yrittää työntää sitä takaisin... Lisäksi on oltava tarkkana, ettei tassukarvat jää tarranauhojen väliin. Niiden irrottaminen kirpaisee ikävästi, kun tossut riisutaan, eikä ole tarkoitus tuottaa mitään huonoja kokemuksia näistä oivallisista asusteista.

Vaikka ilma lämpeni, tossut puettiin edelleen estämään jääpaakkujen muodostuminen varpaiden väleihin. Olihan niitä paakkuja sitten jo ylempänä, kiharaisissa karvoissa, mutta ne ei satu juostessa.

---

Artun mahtitassuihin ei emäntä ole vieläkään tehnyt tossuja. Ihana, kaksipuoleinen, vihreä fleece-kangas odottaa suunittelua :) Kyllähän isommankin pojan jalat palelee, kun pakkanen painuu 15 asteen tuntumaan. Lyhytkarvaisen koiran sääret tuntuu aina niin... jotenkin kuivilta ja jäätyviltä, mutta mistä minä tiedän, miltä koirasta tuntuu?? Ajattelin kumminkin tehdä sitten alkuun päästyäni toisetkin tossut, joissa on resoria varressa ja toiset tarranauhat ylempänä sitä varten. Jos Sir Arthur hyväksyy suunnitelman :)

Leppoisia lenkkikelejä kautta Suomen, kaikille koirille ja ulkoiluttajilleen :)

14 kommenttia:

  1. Myrsky: Meil on molemmilla tommoset punaset tossut. Ne on kyl hyvät ku pystyy tassutteleen kovemmallakin pakkasella. Tuisku ei oo vielä omiaan kokeillu. Voi olla melkonen haaste äipälle.

    Basse, tassutellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme juttu, kun pelkkä fleece riittääkin koirien tassuille. Nää on paljon paremmat kuin sellaiset kovat kengät, joita kaupassa myydään koirille.

      Äipän kannattaa mahd pian laittaa Tuiskun tassut tossuihin. Basse pisti vielä viime talvena vähän hanttiin, mutta nyt otin muina miehinä tassun ja tuikkasin tossuun :) Ei se ihan noin nopeasti mennyt, mutta asiasta ei keskusteltu, vaan toimittiin. Kaikki neuvonpito pois ja luja ote, kyllä se siitä. Me tsempataan teidän äippää :D)

      Poista
  2. Anonyymi7.12.12

    Tiedätkö ovatko nuo itse tehdyt vai kaupasta ostetut tossut?

    Paukkupakkasilla olisi hyvä olla tossut mutta tassuissa hyvin pysyviä en ole vielä löytänyt houdini-Nellille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kaupasta, muistaakseni Jokke-merkki varressa.
      Entä jos Artun hoviompelija tekee Nellillekin tossut?

      Poista
  3. Anonyymi7.12.12

    Meillä Párek tulee aina luo ja pitää tassua ylhäällä. Sitten napsin lumipaakut pois ja eikun menoksi taas. Joskus koiruus pistää maihin ja yrittää itse poistaa paakut, mutta kyllä Palvelijatarta lopulta aina tarvitaan siihen puuhaan. Pentuna kokeiltiin pariakin lajia tossuja, mutta Párek ei niitä hyväksynyt, onnistui nopsasti ja näppärästi vapautumaan tossuista kaikista tarroista huolimatta ; ) Ostettiin sitten eläinkaupasta salvaa, jota metsästyskoirat käyttävät anturoissaan. Se esti lumen paakkuuntumisen. En enää muista mikä sen rasvan nimi oli, mutta ihan kenkälankkipurnukan näköisessä se tökötti oli. Hyvin tiivistä tavaraa, vain vähän tarttui anturoihin, kuten oli tarkoituskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muistanutkaan tassurasvaa, sillä saatiin viime talvena helpotusta paakkuihin.
      Onpas fiksu Párek, kun pyytää apua :) Kertoisinko, mihin asiaan Basse ymmärsi kerran lenkillä pyytää emännän apua... No, kakka oli hiukan liian kova, eikä tullut ilman apua pihalle ;/

      Poista
  4. Tänä talvena ei vielä oo tossuihin asti päästy. Kuten tiedät, ei Elli mieluusti päälleen pue, edes sitä villapaitaa, saati tossuja. Viime talvena, erällä lenkillä, se haukkui erään koiran pataluhaksi. Veikkaan syyksi tassuissa olleita tossuja, ja se varmaan yritti kaverille kertoa kuinka kamalat vempaimet ne on. Olin ihan ymmälläni, kun sillä ei muuten ollut tapana haukkua toisia koiria.

    Basse on taas niin sulosen (ja nolostuneen) näköinen kuvassa. Pusuja ja rapsuja sukulakuille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Hauska kuvitella Elli haukkumassa toisen koiran tossuja rumiksi, epämuodikkaiksi ja vaikka miksi ;))
      Kyllä Bassekin osas ottaa "ilon" irti, kun viime talvena puin Artulle takin ja sellaset kamalat tossut, jotka ostin kokeeksi. Arttu mennä vaapotti kurjissa vetimissään ja heitteli etutassuja sivuille päin... (tyrsk, ei tätä voi muistella itekään nauramatta `,;))) Mutta Basse oli kyl aika epäreilu, näykki ja närppi ja ilkku kaveria hädässä...

      Terkut Ellille, että täällä on kaks ra-sit-ta-vaa otusta, jotka onneks sammahti äsken iltalenkin ja iltapalan jälkeen. Heti kun ilma lämpenee, mä muutun talouden orjatyövoimaksi, jonka ainut tehtävä on viihdyttää koiria hela dagen!

      Poista
    2. Pahus, mä en taas osannut ilmaista itseäni riittävän selvästi (tätä on ilmassa täällä päin). Niin, siis ne tossut oli Ellin tassuissa ja ne ilmeisesti harmitti sitä niin paljon, että se yritti varottaa sitä kaveria ikinä laittamasta moisia vekottimia käpäliinsä ;D

      Mites mulla onkin joku muistikuva noista Artun tossuista ja Bassen kiusasta, olikohan siitä viime talvena joku postatus? Heh, viihdyttävää orjatyövoimaa :DD

      Poista
    3. Ai :) Vielä koomisempaa, vai luuliko Elli olevansa täysin puolustuskyvytön tossujen kanssa ja yritti kompensoida asiaa kovalla äänellä :)

      Orja otti kaksi koirapomoa mukaan töihin, kun kotona on pieni remontti. Toivottavasti vain yhden päivän mittainen...

      Poista
  5. No onks vähän söpöt tossukat! Fleecetossut varmaan pysyykin käpälissä, mulla on sellaset toppamalliset ja ne on niin tönköt, että sinkoutuu tassuista ensimmäisten askeleiden jälkeen. Tassukarvoihin jäätyvä lumi ei oo kyl yhtään kivaa... mut onneks sulla on hianot tossut!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyydä säkin fleecetossut, on hyvät!

      Poista
  6. Voi kuinka symppikset tossukat ihanalla tossuttelijalla :) Funillekin olisi tuollaiset aivan omiaan. Tosin se ei tykkää edes takeista joten voisin jäädä lenkki melkoisen lyhyeen tossujen kanssa! :D

    Dana taas on niin höpsö ettei sitä haittaa edes juoksuhousut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin tossuihin tottuu varsin pian, kun ne on mukavan pehmeät :) Pukeminen ei ole helpointa, mutta se on pieni vaiva, kun palkaksi saa lenkillä iloisesti vipeltävän kaverin, jonka tassuihin ei keräänny satuttavia jääkokkareita.

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)