sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Elämää kahden koiran kanssa

Ihmettelen aina, miten hienoviritteisiä koirat ovat. Kommunikoinnissa, havainnoissaan, leikeissään...

Kahden koiran lenkittäminen on käynyt välillä työstä, koska liikkeessä ollessa ja koko ajan vaihtuvassa tilanteessa pitää pystyä viestittämään kummallekin koiralle juuri sen tarvitsemia asioita. Lenkittäjän rentous ja hyvä mieli välittyvät koko laumalle, mutta miten kerrot esimerkiksi itsesi ja toisen koiran välissä tepsuttavalle, että nyt olisi hyvä hidastaa tahtia ja kulkea rinnalla. Tai miten saat sille uloimpana kulkevalle tiedon, että voisi antaa keskellämme kulkevalle hiukan enemmän tilaa :) Tärkein asia, minkä olen koirilta oppinut: "vähemmän on enemmän". Vähemmän sanoja, vähemmän jännitystä, vähemmän jankkaamista. Lenkittäjäkin voi jankata nykimällä koko matkan, toistamalla samaa hyödytöntä kieltoa tai komentoa, antamalla itsestään kireitä ja koiran mielen lukitsevia signaaleja.

Koiran huomioiminen on itsestään selvää, kun sen kanssa eletään samassa kodissa, samoissa huoneissa. Rapsutus ohimennen, pieni leikkituokio, kutsu syömään... Kahden koiran huomioiminen voi tarkoittaa kaikkea sitä tuplana, mutta entä ajoitus? Toisilleen mustasukkaisesti ärhentelevät koirat eivät houkuttele rapsuttamaan kumpaakaan. Ruokakupille kilpaa tungeksivat kiristävät tunnelmaa. Nämäkin asiat on kahden koiran perheessä ratkaistava. Paras ratkaisu on pysähtyminen. Jos ihminen yhtyy lauman mielialaan ja vaatii oman osansa huomiosta, vaikkakin mielestään tilanteen itseoikeutettuna puheenjohtajana, kukaan ei kuuntele ketään.

Huvittavimpia ovat ne tilanteet, kun komennan vanhempaa koiraa ja vasta taloon tullut, mielistelevä nuori yksilö tarttuu toimeen :) Se menee torut saaneen koiran luo, äyskii ja kurittaakin sitä niskasta...

Päinvastainen tilanne, joka ei ihmisen mielestä olekaan niin hurjan hauskaa... on silloin, kun molemmat kerjäävät minulta samaa asiaa. Esimerkiksi ruokaa, ennen kuin on sen aika, tai lenkille menoa taas puoli tuntia aiemmin kuin eilen... Kun tiiviimmin tuijottavalle, vanhemmalle yksilölle sanon tiukasti "Ei nyt", tulee noviisi pari askelta minua kohti - ja sanoo hyvin selvästi, mitä mieltä se kaverinsa kanssa on maailman kehnoimmasta emännästä :)

Koirat opettavat, minä opettelen kuuntelemaan, mitä niillä on sanottavana.

1 kommentti:

  1. Kuullostaa niiin tutulta...

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)