maanantai 30. tammikuuta 2012

Ihana tunnustus :)

Sain näin ihanan tunnustuksen Sipalta ja Tiitulta

Vaikka en aina ehdi kuvata postauksiin sopivia aiheita, kamera(t) ovat joko lataamatta, rikki tai hukassa, kiva tietää että joku viitsii lukea blogia.





1. Lempiväri?
-vaaleanpunainen :) ...sininen, lime ja harmaa myös

2. Lempieläin?
-koira

3. Lempinumero?
-en tykkää numeroista

4. Paras alkoholiton juoma?
-piimä

5. Facebook vai Twitter?
-no way

6. Intohimosi?
-kirjoittaminen, suunnittelu

7. Lahjojen antaminen vai saaminen?
-antaminen ekana

8. Mieleisin kuvio tai muoto?
-pystysuora suorakaide

9. Paras päivä viikossa?
-perjantai tai lauantai

10. Lempikukka?
-tulppaani, omenankukka

Luovuttaisin tämän niin monelle eteenpäin, että vaikea valita! Jos joku seuraavista käy blogissa ja ehtii tähän vastata, ole hyvä :)
Olli & Aikku, Marika, Paloma

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Elämää kahden koiran kanssa

Ihmettelen aina, miten hienoviritteisiä koirat ovat. Kommunikoinnissa, havainnoissaan, leikeissään...

Kahden koiran lenkittäminen on käynyt välillä työstä, koska liikkeessä ollessa ja koko ajan vaihtuvassa tilanteessa pitää pystyä viestittämään kummallekin koiralle juuri sen tarvitsemia asioita. Lenkittäjän rentous ja hyvä mieli välittyvät koko laumalle, mutta miten kerrot esimerkiksi itsesi ja toisen koiran välissä tepsuttavalle, että nyt olisi hyvä hidastaa tahtia ja kulkea rinnalla. Tai miten saat sille uloimpana kulkevalle tiedon, että voisi antaa keskellämme kulkevalle hiukan enemmän tilaa :) Tärkein asia, minkä olen koirilta oppinut: "vähemmän on enemmän". Vähemmän sanoja, vähemmän jännitystä, vähemmän jankkaamista. Lenkittäjäkin voi jankata nykimällä koko matkan, toistamalla samaa hyödytöntä kieltoa tai komentoa, antamalla itsestään kireitä ja koiran mielen lukitsevia signaaleja.

Koiran huomioiminen on itsestään selvää, kun sen kanssa eletään samassa kodissa, samoissa huoneissa. Rapsutus ohimennen, pieni leikkituokio, kutsu syömään... Kahden koiran huomioiminen voi tarkoittaa kaikkea sitä tuplana, mutta entä ajoitus? Toisilleen mustasukkaisesti ärhentelevät koirat eivät houkuttele rapsuttamaan kumpaakaan. Ruokakupille kilpaa tungeksivat kiristävät tunnelmaa. Nämäkin asiat on kahden koiran perheessä ratkaistava. Paras ratkaisu on pysähtyminen. Jos ihminen yhtyy lauman mielialaan ja vaatii oman osansa huomiosta, vaikkakin mielestään tilanteen itseoikeutettuna puheenjohtajana, kukaan ei kuuntele ketään.

Huvittavimpia ovat ne tilanteet, kun komennan vanhempaa koiraa ja vasta taloon tullut, mielistelevä nuori yksilö tarttuu toimeen :) Se menee torut saaneen koiran luo, äyskii ja kurittaakin sitä niskasta...

Päinvastainen tilanne, joka ei ihmisen mielestä olekaan niin hurjan hauskaa... on silloin, kun molemmat kerjäävät minulta samaa asiaa. Esimerkiksi ruokaa, ennen kuin on sen aika, tai lenkille menoa taas puoli tuntia aiemmin kuin eilen... Kun tiiviimmin tuijottavalle, vanhemmalle yksilölle sanon tiukasti "Ei nyt", tulee noviisi pari askelta minua kohti - ja sanoo hyvin selvästi, mitä mieltä se kaverinsa kanssa on maailman kehnoimmasta emännästä :)

Koirat opettavat, minä opettelen kuuntelemaan, mitä niillä on sanottavana.

torstai 26. tammikuuta 2012

Kakkiaiset...

Sähköpostiystäväni kanssa vaihdamme kuulumisia koirista, harva se kerta. Usein joukkoon mahtuu sitä itseään, koiran kakkaa, eri olomuodoissa ja tilanteissa, joko liikaa tai liian vähän, ripuloituna tai pantattuna. Tiedättehän te tämän koiraperheen elämän, joka ei paljon poikkea lastenhoidosta :)

Eilisellä lenkillä Arttu otti vihdoin kirjaimellisesti opikseen Bassen, tuon pienen hätähousun mallista. Basse on nyt ollut meillä reilut kolme kuukautta, ja varsinkin alkuaikoina se kyykistyi asioilleen melkein heti, kun päästiin kadun yli pyörätielle, aivan keskelle kulkuväylää. Ja sama toistui yhden lenkin aikana kolmekin kertaa. Tottumatta aloitettu barf-ruoka luu-lihamurskeineen vaikutti varmaan asiaan myös.

Artun asiointitavat taas ovat rieponeet lenkittäjän hermoja melkein täydet 3 vuotta. Vähänkin vapaammin hihnassaan juoksentelemaan päästettynä Arttu ei löydä kunnollista kakkapaikkaa joka lenkin aikana ollenkaan. Mutta etsimiseen käytetään runsaasti aikaa ja hyörimistä. Jos lenkittäjä erehtyy hoputtamaan, Arttu jähmettyy teatraalisesti paikoilleen tuijottamaan lenkittäjää, tai pyörähtelee lumipenkan vieressä kymmenkunta kertaa puolelta toiselle, kunnes nostaa silmänlumeeksi hiukkasen takajalkaa ja kohdistaa erittäin hämmästyneen katseen...

Ostin kiskomiseen ja ajoittaiseen ryntäilyyn suivaantuneena kahden koiran taluttimen jo ennen joulua, ja sen avulla olen päässyt lenkeillä tilanteen herraksi. Koska koirat kulkevat sivullani rinnakkain, hihna sen verran löysällä, että liikkumavaraa on sopivasti, kumpikaan ei niin sanotusti päätä, koska penkka kutsuu. Basse on ottanut uudelleen käyttöön äkillisen "kyykisty ja kakkaa" -toimintamallin. Muuta eilen Arttu ilmeisen kyllästyneenä tasaiseen tallaamiseen teki saman tempun. Ihmettelin, miksi se vetää TAAKSEpäin poikkeuksellisen kovasti, ja siellähän se tulosti patukoita keskelle tietä.

En ole vielä selvillä, onko tilanteessa siis tapahtunut muutos parempaan (ei enää jatkuvaa kiskomista tien reunaan ja turhaa pyörimistä) vai onko mäyräkoira taas vetänyt minua nenästä. Jos pyöriminen estetään, jäljellä on enää yksi vaihtoehto, että koira saa tahtonsa läpi, ja se on kakkiminen siihen, mihin huvittaa, edelleen! Taidan kysyä sähköpostiystävänkin mielipidettä, tämä menee taas yli ymmärryksen. Lauhoja lenkkipäiviä kaikille!

PS: Kakkalenkki päättyi tulokseen 3-1, Basse johtaa :))

maanantai 23. tammikuuta 2012

Tassuista

Joskus tuntuu siltä, että koirat sopeutuvat enemmän ihmisten oikkuihin kuin päinvastoin. Siinä on sulattamista, että koirakaveri napataan emännän syliin selälleen, esille otetaan suriseva hiomakone jonka kolosiin kynneyt työnnetäänvuoron perää. Haju on karmaiseva, kun hiomakivi käryttää kynttä.

Pienemmän koirayksilön kauhua nostattaa käryn ja katkun lisäksi vanhemman koiran takajalkojen teatraalinen tärinä sekä emäntään kohdistettu manipulointituijotus. Intensiteetillä saisi kivenkin heltymään, jos energia olisi käytettävissä toisin. Emäntä ei sula, ennen se kivi.

Kaikkien kynsien hiomisen jälkeen sylitellään, pusutellaan ja täristään vielä hetki. Emäntä kehuu reippaasti ja käskee olemaan rauhassa, kunnes poistumislupa annetaan. Emännän omaksi huonoksi tuuriksi koira on juuri selällään, kun sitä käsketään hyppäämään alas sylistä. Mäyräkoiran pitkä ja jäntevä keho ponnistaa selkävoimilla itsensä oikeaan asentoon, ja sen takaraivon kova luu pamahtaa liikkeen jatkona emännän alahuuleen...

Pienempi koirapainos ei osaa olla varuillaan, kun kuonokoppa sujahtaa sen päähän ja kynsisakset ilmestyvät kuvaan. Sitä ei oteta syliin, ei käännetä selälleen eikä käsketä kylkimakuulle. Emäntä konttaa lattialla ja yrittää löytää pienet, mustat kynnet tuuheiden tassukarvojen joukosta.

Kokonsa verran kiukkua ja vastahakoisuutta sisältävä terrieri-mäyrä-mix ottaa mukaan äänitehosteet. Isompi koira tulee jo huolestuneena viereen, työntää nenänsä pieneen kiinni, tuijottaa emäntää ja yrittää viestittää kaikin tavoin, että lopettakaa kumpikin! Siitä lisää voimaantuneena pieni korottaa ääntä kuonokopassaan, ihmisen hermot alkavat olla jo äärimmillään.

Kun isompi on hätistetty pois, pienemmän kuono käännetty eri suuntaan näköyhteyden estämiseksi, ja ihminen on koonnut itsensä, kynsien leikkaaminen alkaa sujua. Takatassut ovat helpommat, koira ilmeisesti luulee, ettei hallitse selkänsä takana tapahtuvia asioita. Onhan se muutenkin harjaantuneempi käyttämään etukäpäliä, kaivamiseen, pallotteluun, ihmisten komenteluun...

Varhainen epäluulon siemen on kylvetty. Vaikka kynnet leikannut käsi piilottaa sakset ja kuonokopan, heittää palloa, kutsuu leikkiin ja hakee herkkua kaapista, osallistuminen on laimeaa ja palloon haku jää puolitiehen.

Ihmisille ei yleensä riitä mikään. Juuri kun koirat aikovat rentoutua ja armeliaasti unohtaa tapahtuneen, ihmisellä on herkkukaapilta tullessa mukana jotain ylimääräistä. Tassuvoide ei sovi ruokkivaan käteen, jota ei saa purra, tuumii pienempi ja piiloutuu uudelleen nojatuolin alla. Sieltä se pälyilee latteaksi maastoutuneena, pikisilmät seuraavat tarkasti ihmisen touhuja, mustien ripsien yläpuolella kulmakarvatupsut elävät ylös ja alas, poukkoilevat sydämenlyöntien ja hämmentyneiden ajatusten epätahtiin.

Ihmisen on vaikea tulkita, kasvattaako isomman koiran käytös pienen pippurin tyrmistystä vai tottelevaisuutta. Vanhempi koira on näet kasvanut ilman vertaistukea, ihmisen armoilla, omaa lapsellisuuttaan uskoen, että kaikki mitä käsketään, kuuluu toteuttaa. Niinpä se menee yhdestä sanasta lattialla istuvan ihmisen viereen kylkimakuulle, antaa rasvata tassun toisensa jälkeen, vaikka harmistus ja egon latistus paistaa sen vastahakoisesta ilmeestä. Pienempi tulee ja nuolaisee sen tassua.

Kun rasvattu koira jätetään ilman vapautusta, se makaa kyljellään myös sen ajan, kun pienemmän tassut rasvataan taas ihmiselle hyvin hankalassa asennossa. Yhteinen "vapaa" saa liikettä kahdeksaan tassuun, 42 lyhennettyyn kynteen ja kahteen päänuppiin, joissa raksuttaa, onko tulossa ehkä vielä jotain kamalampaa.

Herkut tullaan hakemaan lähietäisyydeltä, mutta sen jälkeen kumpikin katsoo viisaimmaksi vetäytyä joksikin aikaa eri huoneeseen. Sieltä ne tulevat vuoron perää tarkistamaan tilanteen. Ja kun ne huomaavat emännän tekevän samaa kuin joka ikinen ilta, istuvan kirjoittamassa, pienemmpi painautuu kirjoittajan jalkoihin lattialle ja nukahtaa. Isompi menee eteiseen kuljetushäkkiinsä, urahtaa ja nukahtaa.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kiitos :)

Pitää ihan erikseen kiittää. Sain annamarin blogista hyvät neuvot asentaa Google Chrome, kun kommentointi blogissani lakkas sujumasta. Nyt pystyn vastaamaan kommentteihinne, huojentavaa ettei kukaan luule etten laiskuuttani viitsi vastata mihinkään ;/

Toiset kiitokset, en enää muista kenelle kuuluvat... tassurasvavinkistä! Basse kiittää kovasti, kun anturoiden väliin ei enää kerry jääkokkareita lenkillä. Mehän oltiin Artun kanssa Relaxant Animalin testiryhmässä, joten aineita löytyy, kun vaan muistaa käyttää :) Rasvaus on karmeeta, mutta Arttu yrittää näyttää mallia, miten seisotaan rasvauksen aikana, koska meillä ei armoa tunneta ;D))

Kiitos muille sitten ihan muuten vaan, blogissa vierailusta, juttujemme lukemisesta, kommentoinnista, blogikaveruudesta, teidän kivoista postauksistanne... Nyt herkeän jo tunteelliseksi, mutta totta joka sana :)

Artun ja Bassen matkakertomukset loppuivat, kotiinpaluusta ja parista eka päivästä olis vielä kerrottavaa, lähinnä kahden uroksen hierarkian suhteen. Nyt on mentävä iltalenkille, sitten jatketaan töitä...

Basse reissussa, osa viis

Reissussa oli kaks ihan huippujuttua noitten edellisten lisäks. Ekaks mä näin Artun. No, se kävi melkein heti alkuriehumisten jälkeen mun kainaloihin ja niskaan kiinni, mut onneks sen isottelu loppu aika pian.

Sit mamma tuli taas hakemaan mua ja mentiin yhdessä jonkun hevostätin luo. Mä pääsin niille kylään ja me oltiin siellä yötäki. Ensin ne ihmiset leikki mun kanssa aika monta tuntia, mä vaan määräsin niitä heittelemään leluja ja läähätin innosta. Sit piti mennä nukkuun ja se täti tuli hieromaan mun niskaa ja mulle tuliki kauhee kakkahätä. Mamma lähti mun kanssa keskellä yötä ihan jännille kävelypoluille eikä ollut ees vihanen :) Kakan jälkeen palattiin sisälle ja mä menin heti nukkuun, olin leikittäny niin kamalasti ihmisiä, että väsytti. Nukuin täysillä aamuun asti ja sit se kyläpaikan täti meinas myöhästyy töistä, kun ei se olis malttanu lähtee mun luota :) Setä lähti jo aamulla puol viis, mut en jaksanu siihen aikaan edes murista, kun tiesin kuka eteisessä kolistaa. Se setä konttas illalla mun kans lattialla, joten se oli ihan vaaraton.

Nämä oli ihan huippuja. Mamma voi kertoo, jos sillä on jotain muuta viälä.

Artun loma 3.




Tapasin reissussa joka lenkillä uusia koiria. Yhdelle rotikalle näytin joka kerta närhen munat. Lomaihmisten kanssa oli muutenkin kiva lenkkeillä, fleksistä käytettiin hyödyksi koko mitta eikä vaan metrin pätkä alusta. Emäntä maksaa turhasta, kun ostaa meille talutushihnoja, jotka pidetään lyhyenä ja teputetaan sivulla kuin puudelit...

Samalla sohvalla taas reissussa, mutta huomatkaa mun rentoutunut, isäntämäinen olemukseni. Olen kotiutunut :)

perjantai 20. tammikuuta 2012

Basse reissussa, osa neljä


Mulle ostettiin reissussa uusi kaveri! Se on samanlainen kun mein lokikamulla Ollilla. Tässä on sen kaverin kuva, lainattu Ikean sivuilta. Mä oon tehny kaverin kans paljon kaikkee, mm. ravistanu, raahannu, hyppiny, nylpyttäny (ihan hetken vaan...), nukkunu, vieny ihmisille heiteltäväks ja sit antanu sen vaan huilata mun vankkuripetin vieressä. Vankkuriin sisälle sillä ei oo mitään asiaa, vedin sen joka kerta ulos, kun mamma laitto sen vankkuriin. Ja kun ei mamma uskonu, että se on mun peti, näytin tolle kaverille, kuka tääl oikein määrää...

Artun loma 2.


Söin matkalla emännän mukaan laittamia NEU-ruokia, mutta pistelin kyllä sujuvasti kinkkua, makkaraa ja muutakin herkkua :) Enkä selitellyt kummemmin, kun emäntä ihmetteli, miksi pakasteruokia tuli niin paljon takas kotiin...

Tässä kuvassa mä pyydän mun lomaväeltäni vähän lisää herkkuja. Mun katse tehos joka kerta, toisin kuin kotona...

torstai 19. tammikuuta 2012

Basse reissussa, osa kolme

Reissussa mulla oli moottori mukana. Se surisi mun kurkussa melkein koko ajan ainaki aluks. Joskus aamulla mamma hermostui ja otti mut viereensä nukkuun, kun käynnistin moottorin heti aikaisin, kun käytävästä alko kuulua ääniä. Mä tein vaan työni kunnolla, vahdin ja varotin. Mutta mamma luulee olevansa vahvempi... onkse niin, en tiä.

Pari kertaa kyäkkäsin, ja mamman mielestä se johtu mun jatkuvasta pörinästä. Se otti kyl kurkkuun aika paljon, mut en voinu jättää vahtihommia kesken. Postinjakajalle avasin ääntä ihan kunnolla, kun tuli kolmelta yöllä heittämään jotain lehtikasoja mein postiluukusta! Sit mammaki avas sen ääntä. Me ollaan kyl hyvä pari, matkallaki :)

Päivälläki pörisin vähän, mut sit mamma keksi viedä mut aina käytävään juoksemaan, ja unohdin pöristä. Mamma on joskus ihan viisas <3

Artun loma 1.



Kävin lomalla erilaisissa paikoissa, matkustin paljon autossa, päivystin autossa, kun ihmiset kävi kaupassa, nukuin sohvalla, matolla, sängyssä, tuolissa, sylissä... Huomatkaa muuten näissä matkakuvissa, kuinka hyvin sisustus sointuu mun kuosiin.

Hauskinta oli olla huomion kohteena. Kotona kiitinkäinen tahtoo omia emännän, tai tunkee ainakin väliin juuri, kun olen saamassa päivän rapsutusannosta, joka on muuten pienentynyt viime aikoina. Emäntä puhuu jostakin tottelevaisuuden tarpeesta, ja ettei koiralle (mulle?) voi höpöttää eikä sitä saa huomioida ihan joka sekunti... Miksei? Kertokaa joku, mistä noi uudet hömpötykset tulee, eihän tässä uskalla lähteä rentoutumaan, kun emäntä sekoilee heti.

Tässä lomakuvassa lepään rullalla. Toi sohva oli Mun päivälepopaikka.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Bassen seikkailut osa kax

Tein matkalla ihan oikeita töitäkin. Heti melkein kun päästiin palveluskotiin, mun työvuoro alko. Hyvä, etten myöhästyny, kun olin tosi tarpeellinen. Yks sellanen hoitotäti tahto viedä mut isoon huoneeseen, jossa oli paljon taputtelijoita. Ne oli just sitä varten siellä, kun mä tulin. Mä olin siellä ihan rohkeena, vaikka mamma oli muualla. Ne hoitotädit luki nimilaatasta mun nimenki, ja sillai me päästiin hyvin jutun alkuun. Mä olin vaan oma itteni ja sain paljon kehuja. Mamma tuumi, että mun itsetuno kasvo sillä reissulla. Mitä lie, mut en kulje enää joka hetki kotona mamman perässä. Mulla on ihan omiaki juttuja, niinku toi työ :)

Toisen kerran yks hoitotäti sanoi, että musta vois tulla kamelikoira. Se on semmonen, joka saa oman huivin ja käy usein palveluskodissa. Mä tahtoisin olla sillai töissä, kun se on kivaa. Olen kuulemma vielä liian nuori. Mut siihen asti voin käydä mamman kans harjottelemassa aika usein :)

---

PS: Kameli = kaveri... Ja edelleen en pysty vastaamaan tällä lainamasiinalla teidän kivoihin kommentteihinne, kiitos niistä silti tosi paljon :)

EDIT: "oikeat" työt oli B:n mielipide, epävirallisestihan me siellä ihmisiä viihdytettiin.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Arttu muutosten keskellä

Tulin kotiin. Siis Minun kotiini, jossa tuo kiitinkäinen on ilmeisesti asustanut koko ajan poissa ollessanikin. Ainakin päätellen siitä, että se on jättänyt tassujen, kuonon ja vähän pyllynkin hajuja lähes kaikkialle. Onneksi se on tajunnut jättää Minun kuljetuskoppani eteisessä rauhaan. Olen nyt lepäillyt siinä aina, kun siltä tuntuu, yövynkin siinä, koska se on riittävän iso Minulle. Aamuisin tosin menen herättyäni vankkuripetiin, tungen itseni sinne kiitinkäisen luolaan ja olemukseni saa sen lähtemään yöpesästään ihan suosiolla. Useimmiten emännän jalkoihin nojailemaan... vauva ;/

Tarkoitus oli aloittaa matkakertomus, mutta nämä Minun kotipesäni muutokset sekoittivat pääni siinä määrin, että aloitankin niistä. Tuon vajaamittaisen karvaipanan kaikkialle laajentuneen reviirin lisäksi löysin jotain tyrmistyttävää. Osoituksen emäntäni todella vähäisestä älykkyydestä ja lähes kyvyttömyydestä koirien kanssa elämiseen. Makuuhuoneen ovelle on ilmestynyt jokin valkoinen, jossa on ovi, ja toisinaan se suljetaan. Portti lienee ihmisten käyttämä sana, minusta se on eläinsuojelurikos, kulkulupani rajoittamista ja sinällään henkistä nöyryytystä.

No, oletan että se on hankittu tuota pikku-apinaa varten. Onhan täällä vieraillut poissa ollessani ihmisiä, myös sellaisia jotka pelkäävät Minua ja kiitinnkäistäkin. (Sohvalla oli vielä melko hyvin havaittavia aromeja hajuvedestä, nahkalaukusta, ripaus jostain herkusta mitä oli tarjottu kahvin kanssa...)

Mutta miksi portti suljetaan aamulla, kun olen virkeä rauhallisten yöunien jälkeen ja haluan ehdottomasti valvoa emännän pukeutumista. Sukkien jalkaan vetäminenhän on selvä merkki lenkille lähtemisestä. Sen vuoksi on minusta asiallista juosta ulko-oven ja sukkien kanssa hidastelevan ihmisen välillä. Hypin hänen polviaan vasten, pyörin matolla selälläni, urisen ja olen kaikin puolin miellyttävä koira. Minusta portti on aivan väärässä paikassa. Se pitäisi laittaa vessan oveen. On nimittäin ajan haaskausta poiketa aina sinne ennen Minun lenkille lähtöäni!

Tämä tästä. Toivottavasti ensi kerralla pääsen asiaan, matkamuistelmiini.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Bassen terapeuttisen reissun osa yx

Olin sellasessa paikassa, missä Arttuki on kuulemma ollu jo ennen kun mua oli haettu meille asumaan. Nimittäin palveluskodissa. Se on sellanen paikka, mihin vanhat ihmiset menee asumaan ja sitte koirat käy niitten luona huvittamassa ihmisiä.

Ekana taputtelin ne ihmiset etutassuillani, joitten luo mentiin kylään. Tai siis ketä mentiin hoitamaan. Me oltiin mamman kans hyviä hoitsuja, saatiin paljo kehuja. Ainaski mää. Ne oikeet hoitsut rupes heti haaveilemaan omasta koirasta sinne palveluskotiin.

Seuraavaks kaikki taputteli mua. Tykkäsin.

Sitte juostiin mamman kanssa pitkin käytävää pallon perässä. Mä rupesin riehumaan ja otin mammaa sukasta kii, kun ei sen olis tarttenu juosta... Muuten meni käytäväjuoksut oikein hyvin, sain taas paljon taputuksia, hyppäsin monen syliin ja poikkesin kylään kaikkiin huoneisiin, joitten ovi oli unohtunu auki. Mä vähän luulen, että ne oli jättäny ne tahallaan auki mua varten... Ainaki mua sanottiin tervetulleeks vieraaks.

Paitsi että mamma haki mua aina pois niistä huoneista, se unohti kameran koko reissusta. Niin että nyt saatte uskoa vaan mun kertomisiin. Tänään en jaksa enempiä, tassut on vielä vähä hellät, ku iltalenkuralla jotain valkosta jääty mun varpien väleihin. Mamma sulatteli niitä sen käsillä kesken lenkuran, mut loput otettiin yhdessä sit kotona eteisen lattialla. Söin ne tassuja kiusanneet valkoset, mitäs tekivät mulle kipeetä.

Haukotus, mä meen mun lattiatyynylle ja taljalle nukkuun...

Kotona!

Reissusta on palattu, koko porukka :) Mutta en pystykään näköjään tällä lainakoneella kommentoimaan omia postauksiani eli vastaamaan muiden jättämiin kommentteihin OMASSA blogissani, muiden kylläkin. Joten kiitos edellisen postaukseni kivoista kommenteista, vaikka en saa niihin vastausta kirjoitettua.

Annan bloggausvuoron reissuapinoille heti, kun aika antaa myöden. Toinen niistä yrittää jo nukkua matkaväsymystä eteisessä, kuljetuskopassa. Toinen, jo päivän kotona levännyt härnää ja närppii pallon kanssa väsynyttä hereille, häkin etuovella sekä takaseinän verkon takaa...

Nyt on muutama päivä nakutettava konetta tosissaan työn tahtiin, rästiin jääneitä hommia kertyi viikossa melkoisesti. Palaamme kertomaan kuulumisia pian.

Älkää palelluttako tassujanne, nauttikaa lumisista lenkeistä ja toisistanne :)

torstai 5. tammikuuta 2012

Basse tiedottaa

Bassen harakanvarpaista suomentanut mamma:

Olemme reissussa viikon. Palattuamme Arttukin mahdollisesti kotiutuu pian, ja saamme uusia ideoita blogiin pojan reissukuvista :)

Kaiken kukkuraksi mamma juotti mehua kotitietokoneelle... Koneelle kävi kurjasti, mutta kumma kyllä, näppäimistön alla vilistävä pieni hiiri (tai tonttu?) jolla on taskulamppu, se ei ollut moksiskaan, siellä se valaisee yhä. Yritämme saada ensi viikolla lainakoneen koska oma on huollossa, kun emme voi elää ilman blogikamujen kuulumisia (joita poikettiin lukemaan iltalenkillä työpaikalle, onko mamma vähän addikti... perusteli kyllä että päivällä töissä on liian kiire.) (Niin ja perusteli lainakonetta silläkin, että jollakin niitä töitä on tehtävä, reissussakin. Tylsää...)

Mukavaa Loppiaista ja viikonloppua!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Ulkoilija

Tämä sinapinvärinen ;D) talvikolttu ei sopinut Artun rintakehälle, mutta Basselle koko on ihan sopiva. Pimeisiin iltoihin, kun kaikki muut kurasuojapuvut on pesussa ;)

Keväänvihreä matto ja sinappitonttu valmiina uuteen vuoteen :)