lauantai 19. maaliskuuta 2011

Viiden tähden lauantai

Herättyäni lukuisiin arkisiin lauantaipäiviin, vailla puhtia mutta pää täynnä velvollisuuksia, tämä aamu on luksusta. Se vaikuttaa koko päivän kulkuun, kun aamu alkaa hyvin. Tästä voisi oppia jotain, ja yrittää itsekin järjestää aamulle sellainen alku, että se tasoittaisi tietä ja siloittaisi mielen ryppyjä lopun päivää :)

*
Ensimmäinen tähti aamulle: Ovenkahvassa oli pussi, jossa 4 ihanasti rakennettua aamiaislepää täytteineen, sekä suklaasydämiä jälkkäriksi... Leipien takana on hyvä ystävä, joten tämä tähti on kaikista suurin ja tärkein :) Tämä tähti on joka päivä olemassa.

**
Toinen tähti: Leipien kanssa keitetty tee maistui loputtoman yskänkarkotushunajaveden jälkeen ihan mielettömän hyvältä.

***
Kolmas tähti: Kurkkasin työsähköpostiin. Asiakas oli tyytyväinen ja pääsen viimeistelemään työn iltapäivällä ja pakkaamaan kuljetusta varten!

****
Neljäs tähti: Voinkin vielä tunnin pötköttää aamupalan raukaisemana peiton alla ennen töiden aloitusta, pitkästä aikaa.

*****
Viides tähti: Arttu tulee tänään taas kotiin :) Eilisiltana oli tavoite, mutta hoipuin iltamyöhään töistä kotiin ja olin iloinen, että koiralla on ollut mielekästä ohjelmaa eikä se joutunut toimistolla väistelemään asiakkaille lähtevien pakettien seassa.

Mukavaa lauantaita teille, toivottavasti päivä yllättää iloisesti!

5 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen postaus :) Just noin se menee, tähdet koostuvat pienistä, arkisista jutuista =)

    VastaaPoista
  2. Mukavia ystäviä sinulla Mai. Ja ne luksushetket niin sanotussa arjessa koostuvat pienistä, pienistä pipanoista:) Mieskin tuossa aamiaispöydässä "manaili" kun oli jäänyt yksi työtehtävä töihin ja minä sanoin, että kuules eikös se jo pyhässä kirjassakin sanota että lepopäivä pitää pyhittää. näin se on että kyllä ihmisen tarvitsee levätä - myös yrittäjän!! Terveisiä Artullekin Ossi ja M-L

    VastaaPoista
  3. Maria: Ihan juhlalta tuntuu pienetkin asiat nyt. Hetki ankeutta auttaa huomaamaan positiiviset asiat helpommin, olen siis kiitollinen viime viikkojen hankaluuksista :)

    M-L ja Osku: Nimenomaan! Kärsin suunnattomasti, jos joudun pyhänä töihin. Tänään oli pitkästä aikaa vapaata, tilaa hengittää ja aikaa tehdä pitkä rauhallinen lenkki. Pidä huolta ukostasi, että lepää jos suinkin voi. Mainitsemasi kirja on oikeassa tässäkin.
    Terkut myös Ossille ja yrittäjälle!

    VastaaPoista
  4. Päiväsi kuulosti tähdellisen tuikkivalta :) Hienoja päiviä sinulle ja Artulle lisää!

    VastaaPoista
  5. Martta: Kevätaurinko taitaa sirotella tähtiä hangelle ja sydämiin :)
    Keveitä askeleita sinnekin...

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)