tiistai 29. maaliskuuta 2011

Haaveet korkealla

Laitoin jouluna olohuoneen kirjahyllyn päälle parin metrin korkeuteen pehmopupun istumaan. Siellä se on hienona hattu kallellaan, huivi kaulassa, nojaa posliinikukan ruukkua vasten.

Pari viikkoa takaperin mäyräkoira huomasi pupun. Eikä sen jälkeen ole kulunut päivääkään, ettei se olisi jossain vaiheessa jäänyt muun tekemisen puutteessa tuijottamaan pupua. Ensin se ramppasi kirjahyllyn luokse ja vilkuili minua hyvin itsevarmana siitä, että pupuhan on tuossa tuokiossa hänen huvinaan pari metriä alempana. Yleensä piilouduin sohvalla lehden taakse tai keksin juuri samalla hetkellä jotain tärkeää puuhaa...

Mäyräkoiran katseen vaeltelusta päätellen sen päässä raksuttaa erilaisia reittejä pupun luo. Kun kirjahyllyä pitkin kiipeäminen (yritys) kiellettiin, se meni vähän kauemmas lattialle istumaan, tuijotti lumoutuneena pupuneitiä ja silmien liikkeistä huomasin sen suunnittelevan nousevansa jalkajakkaran kautta sohvalle, sieltä tyynykasan päältä yhä lähemmäs kohdetta.

Onneksi sen tappijalat eivät riitä sen villeimpiinkään kuvitelmiin pupunryöstöstä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Resepti talven taitteeseen

Otetaan viimeisenä talvilauantaina koira, mielellään viikon verran sisätiloissa vanunut ja pitkästynyt. Sellainen yksilö on paras, joka on jo vähintään 3 kertaa kaatanut roskiin menossa olevan lehtipinon, valikoinut sieltä joka kerta pari lehteä silputtavaksi ympäri taloa. Koiran kannattaa olla hyvin levännyt (min. 20-22h / vrk...) ja kykenevä keksimään itselleen ohjelmaa tyhjästä, vaikka kuvittelemalla, että oven takana on rosvoja. Kaikin puolin siis KYPSÄ koira ;)

Otetaan koira, mieluummin useampi, muutama ulkoiluun orientoitunut ihminen, pakataan autoon eväitä viikoksi ja ajetaan kauas pois, ainakin muutama kilometri. Sulloudutaan ulos autosta keskellä ei-mitään, ripustetaan reput ja kassit kaikkien kädellisten kannettaviksi, pyydystetään viime hetkellä mäyräkoira ja puetaan sille kainaloita suojaava, umpihankihaalari ylle. Lähdetään kahlaamaan...

Jos käy hyvä tuuri, hangessa on jonkun aikanaan tekemät, lumisateen ja tuiskun täyttämät jäljet. Jos käy huono tuuri, jälkien tekijällä on ollut parimetriset sääret, jyrkästi ulospäin suuntautuvat jalkaterät sekä ilmeisesti jokin syy leveässä haara-asennossa kävelemiseen...

Kahlataan ja pysähdytään, pälyillään muka huolestuneina missä koirat menevät, kunnes oma hengitys tasaantuu. Kahlataan ja kompastutaan, astutaan sivuun ja vajotaan reiteen asti. Istutaan hankeen nauramaan, odotetaan porukan hännänhuippua, arvaillaan taas missä koirat menevät, vaikka Artun kirkas puku paljastaa sen kaukaa ryteikön takaa, kallioiselta mäeltä.

Perillä puretaan eväät mökin pöydälle, sytytetään puuhellaan tuli ja lähdetään jäälle auringonpaisteeseen. Ladataan aurinkokennoja kasvot kohti kirkkaan sinistä taivasta, silmät ummessa ja kuunnellaan hiljaista järveä ja metsää. Tunnetaan, kun paineet ja huolet alkavat sulaa. Nautitaan koirien villistä vapaudesta ja annetaan niiden kuljeskella omia teitään, kaislikossa, rantamökkien pihoissa ja keskellä järven jäistä selkää. Ollaan kiitollisia kun yksikään niistä ei lähde jahtaamaan yksinäistä hiihtäjää.

Mökissä lisätään puita hellaan, avataan eväspaketit ja syödään koko joukolla kaikkien eväitä. Grillattu makkara, pala juustoa, siivu paprikaa, lohko hedelmää... ja paksusta kirnupiimästä viikset. Jälkkäriksi kakkupala ja kahvia tai mehua.

Toisen jääkävelyn jälkeen mietitään, säästetäänkö jo voimia paluumatkan kahlaukseen. Koirat ovat roikkuneet toistensa niskoissa ja korvissa, kulkeneet kilometritolkulla jäällä ja rantojen paksussa lumessa, syöneet eväänsä ja silmillään ihmisten eväät, juoneet saunakauhasta vettä ja nukahtaneet lämpenevään mökkiin. On alkanut väsyttää ja aika lähteä kotiin.

Ensimmäisenä kesäsunnuntaina koira nukkuu. Ja nukkuu. Ja nukkuu. Se ei syö eikä ulkoile, ellei ihminen herätä sitä pakollisille toimilleen. Se tulee sohvalle heittäytyneen ihmisen kylkeen tiiviisti ja kuorsaa. Kun ihminen nousee, koira jää kuorsaamaan.
Ihmisen aloitteesta tehdyllä lenkillä koiralla on kiire. Kotiin nukkumaan :)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Huijarit

Huijasin Arttua; otin kourallisen kurkkukuutioita, paprikanpalasia ja joukkoon herkkuruokaa. Pyysin koiraa tekemään temppuja (maahan, lepo, kieri, koske jne). Vuorotellen palkaksi tuli herkkuruokapala, vuorotellen kurkku tai paprika. Pieni nirpistelyn jälkeen kasviksetkin meni alas, kun olin vähän pyöritellyt niitä ruokapaloissa...

Pyysin Arttua hakemaan pallon. Johon se tuhahti kuuluvasti. Luulenko, että koira poistuu herkkukäden lähettyviltä kesken kaiken! No, kyllä haki lopulta, mutta luuli minua kai huijariksi, joka syö kaikki herkut, kun selkänsä kääntää.

Arttu huijasi emäntää. Kun sen saama huomio loppui muka liian lyhyeen, Arttu otti luun ja järsi hetken, vei sen sitten lipaston alle ja tuli pyytämään että annapas emäntä luu tuolta lipaston alta... Oli muka mennyt sinne ihan ilkeyttään, omia aikojaan ;)

Nappasin lattialta toisen, melkein samanlaisen luun ja tarjosin sitä! Koira tarttui siihen ensin, mietti hetken, pudotti lattialle ja sen silmiin syttyi ymmärrys! Se tökki minua hakemaan oikean luun lipaston alta, mutta onnistuinpas huijauksessa hetken.

Hohhoijaa, näin älykästä juttua tulee, kun meillä ollaan nukuttu pois kiireen ja flunssan ja migreenin ja ties minkä väsymystä ihan koko ilta! Rinnakkain sohvalla, saman peiton alla, tunnista toiseen. Ihanaa, kun joskus rentoutuu koira ja emäntä samana päivänä. Toinen rapistelee lehtiä, toinen käy lattialla repimässä pahvilaatikkoa. Ja taas nukutaan :) Toivottavasti myös yöllä.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

... ja sunnuntai :)

Illalla kotiutin koiran hoitopaikasta, toivottavasti tällä erää pidemmäksi aikaa. Ymmärrän jo, mitä on ikävä lattialla tassuttelijaa, sen verran paljon olen sitä joutunut kuskaamaan pois kotoa viime viikkoina. Kotiin palaavan riemukaan ei jäänyt mitenkään epäselväksi. Se jaksoi vetää railakkaan riemurallinsa läpi ennen kuin sammui petilleen. Josta sen herätin iltapalalle ja -pissalle 3 tunnin kuluttua. Koira ei voisi näyttää enempää pöllähtäneeltä ja uniselta...

Hoitopaikassa Arttu on tutustunut paitsi kissoihin ja lukuisiin koiriin ja lapsiin, myös uuteen koiranpentuun. Se ei ollutkaan sujunut ihan mallikkaasti, koska pentu oli onnettomuudekseen myös poika. Harmitti, kun ei ollut aikaa järjestää "tilannetta", jossa Arttu opetetaan kohtaamaan pentu oikein. Uskon nimittäin, että ongelman pystyy ratkaisemaan, olipa se remmiräyhy tai muu päähänpinttymä. Se vaatii vaan tilanteeseen menemistä, ei sen väistämistä. Tietenkin on oltava suht varma, mitä itse aikoo tehdä, kun merkit mäyräkoiran syttyvästä sapesta alkavat näkyä. Uskoakseni selviän.

Pidin pentua hetken sylissä. Arttu jäi lapsiportin taakse ja aloitti mielenilmaukset heti, kun lähestyin pentua. Käänsin päätäni ja sihahdin sille. Volina alkoi uudelleen, kun otin pennun syliin. Käännyin ja sihahdin. Sillä seurauksella, että mäyräkoira meni kuljetusboksiinsa, mylläsi ja melskasi siellä hetken ja vaipui sitten urahtaen boksin lattialle, kuono maata pitkin, katse käännettynä meistä pois päin mököttämään. Minä voitin. Mutta miten käy pennun, kun ne seuraavan kerran tapaavat... Olen paikalla, koska tiedän, että lempeimmänkin mäyräkoiran kosto elää, kun on mustasukkaisuudesta kyse. Paneudun kitkemään sitä pois, koska pentuihin kohdistuvana se on todella ilkeä piirre. Ja ikävä kyllä, reilu vuosi sitten olen nähnyt tilanteen, jossa Arttu käy silittelemäni pennun kimppuun n. 5 minuutin kuluttua. Eli muisti pelaa ja kosto elää.

Teimme tänään ensimmäisen kunnon lenkin mun keuhkoputkentulehduksen jälkeen. Auringossa tallustelu tuntui niiiiiin ihanalta, viis siitä että heikotti ja hiki nousi pintaan sangen hidastempoisesta etenemisestä huolimatta. Onnekseni tuli tuttuja vastaan, ja oli luontevaa seisoskella ja kerätä voimia :)

Keräsin katseita, kun koiralla oli fleecepuku... Kyselijöille totesin, että onhan sullakin takki :) Mutta kainaloiden suojaksihan sen puvun laitoin, ettei rapa roisku ärtyneisiin kainaloihin. Kainaloihin löytyi selitys: hoitopaikan kissat tiputtelevat syödessään kuivamuonaa keittiön uunin viereen, josta kärppä-Arttu käy poimimassa ne suuhunsa... Olen helpottunut, ettei ihan tyhjästä tullutkaan tuo vaiva. Ja hoituu varmaan nyt ajan kanssa taas kuntoon.

Monta kivaa tähteä tuikkii siis tänäänkin. Pusutteleva koira on kotona ja olemme laiskotelleet urakalla :) Olemme selvinneet niin monesta, että en lannistu pennulle ärhentelystäkään. Asia kerrallaan tilanteet haltuun, kyllä se siitä.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Viiden tähden lauantai

Herättyäni lukuisiin arkisiin lauantaipäiviin, vailla puhtia mutta pää täynnä velvollisuuksia, tämä aamu on luksusta. Se vaikuttaa koko päivän kulkuun, kun aamu alkaa hyvin. Tästä voisi oppia jotain, ja yrittää itsekin järjestää aamulle sellainen alku, että se tasoittaisi tietä ja siloittaisi mielen ryppyjä lopun päivää :)

*
Ensimmäinen tähti aamulle: Ovenkahvassa oli pussi, jossa 4 ihanasti rakennettua aamiaislepää täytteineen, sekä suklaasydämiä jälkkäriksi... Leipien takana on hyvä ystävä, joten tämä tähti on kaikista suurin ja tärkein :) Tämä tähti on joka päivä olemassa.

**
Toinen tähti: Leipien kanssa keitetty tee maistui loputtoman yskänkarkotushunajaveden jälkeen ihan mielettömän hyvältä.

***
Kolmas tähti: Kurkkasin työsähköpostiin. Asiakas oli tyytyväinen ja pääsen viimeistelemään työn iltapäivällä ja pakkaamaan kuljetusta varten!

****
Neljäs tähti: Voinkin vielä tunnin pötköttää aamupalan raukaisemana peiton alla ennen töiden aloitusta, pitkästä aikaa.

*****
Viides tähti: Arttu tulee tänään taas kotiin :) Eilisiltana oli tavoite, mutta hoipuin iltamyöhään töistä kotiin ja olin iloinen, että koiralla on ollut mielekästä ohjelmaa eikä se joutunut toimistolla väistelemään asiakkaille lähtevien pakettien seassa.

Mukavaa lauantaita teille, toivottavasti päivä yllättää iloisesti!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Koiran työt

Hain iltapäivällä koiran töihin ja samalla hiukan virkistystä aurinkoisesta kävelylenkistä. Puolentoista kilometrin matkalla tuntui, että koira hiipuu. Tai ehkä se kauhisteli yhtäkkiä ilmestyneitä lätäköitä ja sohjoa ;)

Matkalla se sai kaksi pikkukoiraa sekoamaan (ihan totaalisesti kumpikin räjähti Artun nähdessään, toinen melko pitkän matkan päästä!) mutta kulki itse kuin vanha viilipytty, olin tyytyväinen. Samoin se ei reagoinut yhden ison, todella pelottavan koiran raivonpuuskaan, jonka taltuttaminen tuntui omistajallekin olevan täyttä työtä.

Töissä se tutki kaikki huoneet, perusteellisesti. Haistoi, että toinenkin koira on käynyt täällä... Muisti heti, minkä kaapin päällä on SE luu, jonka saa vain töissä ajankuluksi. Vahti rapusta kuuluvat äänet ja ilmoitti, että antakaa meille työrauha. Etsi piilottamani juustonpalat ympäri toimistoa. Repi yhden pahvilaatikon aikansa kuluksi. Haukkui töistä lähtevän ihmisen laiskaksi. Häpesi, kun kielsin; tuli haukuttua ihan väärä ihminen. Järsi luuta kainalossani, kun oikaisin hetkeksi jomottavaa selkää lattialla. Söi tukevan annoksen ja nukahti kirjaimellisesti vatsansa viereen, koiran levollisimpaan kylkiasentoon, etutassut söpösti mutkalla, kuono pitkälle kaulan jatkeeksi ojennettuna.

Unta riitti. Kotiin ei ollut kova hinku tänään. Kun lopetin työt, sammutin valot, keräsin tavarat, koira jäi työhuoneen petilleen... Normaalisti siinä tilanteessa mäyräkoirapolkka ulko-oven luona on tulista. Tuli kutsusta eteiseen, mutta meni heti makaamaan, kun huomasi, että vielä kestää takkien ja kenkien kanssa. Tajusin, että kaikki ei ole kunnossa. Jätin koiran toimistolle, kävelin kotiin ja hain sen autolla. Lyhyellä pissalenkillä siinä ei ollut samaa puhtia kuin normaalisti, tuli ihan mielellään takaisin autoon.

Onko koira rauhoittunut vai kipeä. Ruoka maistuu, leikki sujuu, joten mitä stressaan? No, en oikeastaan mitään, nautin tuon otuksen läsnäolosta päivä päivältä enemmän, kun sen rasittava hötkyily on tasaantunut. Mutta en osaa arvioida, minkä verran rauhoittumista on normaalia, mikä voi olla oire jostain muusta.

PS: ilman koiraa olisin todella stressaantunut, tajusin sen tänään, kun aikataulut tuntuivat kaatuvan päälle. Silti oli aikaa pötkötellä vartti maastonakin touhuja seuraten. Ja se rentoutti, ihan oikeasti.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Arrggghhhh, kainalot!

Vaivasta toiseen, nyt kukkii kainalot pahemmin kuin viime kesänä!
Purkkiruokakokeilu lopetettiin jo ajat sitten, ja tiettävästi ei kukaan ole antanut luvattomia herkkuja. Nyt vois mennä hermo, jos siitä olis apua. Ei taida olla.

Ettei koiran elämä tässä taloudessa olis liian helppoa... melkein istuin sen jalan päälle, kun kyykistyin lattialle! Kipeä vinkaisu, ja nyt vaihteeksi terveempi jalka nostettiin ilmaan säälittävästi minua katsoen...

Huoh, menemme nukkumaan, ja yritämme pysyä hengissä.

PS: röntgeniä ei ole unohdettu.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Illalla kuurosateita, aamulla selkenevää :)

Toivottavasti emme saaneet dramaturgiallamme sydämentykytyksiä muille kuin itsellemme. Illalla ja yöllä Arttu oli kipeä, ja pelkästään nukkui, mutta aamulla jalka nousi takapihalle pissalle jo paremmin. Töistä tultuani vastassa oli elohiiri-väkkärä-kippurasääri-iloinen koira.

Ajattelin kumminkin tarkistuttaa toistuvan vaivan ja viedä kaverin röntgeniin lähiaikoina. Muistuu mieleen, että se on joskus jo paljon aiemminkin vinkaissut yllättävissä tilanteissa, kun en tiedä tehneeni sen kummempaa. Koira sylissä, pieni asennon korjaus, tai ulkoilupuvun takajalan lahkeen asennus, näistä on tullut kivulias kirahdus. Plus tämä eilinen tilanne tuli jo toisen kerran, että koiran takajalat menee alta.

Episodissa oli komiikkaakin. Arttu jäi olohuoneen lattialle peittojensa alle nukkumaan. Yöllä kävin tarkistamassa, onko kaikki hyvin. Raotin päällimmäistä peittoa, seuraavaa... Koira nukkui jo selällään takakintut pystyssä. Mutta ei liikahtanut vaikka mylläsin peittoja. Ajattelin kokeilla hännästä, onko se lämmin (eli hengissä ;). Siitä koira säpsähtikin syvästä särkylääkeunestaan ihmeissään hereille. Kummallinen emäntä, kun ei anna nukkua.

Kerromme kuulumiset, kunhan ehdimme käydä kuvauksessa. Kaikki mikä ei olekaan pakollista, siirretään nyt "huomiseen"...

Aurinkoisia, kauniita kevätpäiviä muuallekin. Täällä on ihana ilma.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Vuorovettä

Se tuli taas, sama vaiva kuin tammikuussa. Jalka tai selkä, revähdys, venähdys tai joku muu vika. Tai mäyräkoiraselkä, mistä minä vielä tiedän...

Tulin kotiin töistä, surin lenkitystä joka taas alkaa, kun koira on kotiutunut ja oma kunto on vasta palaamassa. Surin lisää kun tajusin, että jätin koiran aamulla ruokkimatta, koska ajattelin tulla jo keskellä päivää ja jatkaa töitä kotona. Surin valmiiksi eteisen mytyssä olevaa mattoa, koiran ylienergisyyttä ja vaatimuksia ja sitä että migreeni hakkasi takaraivoani kuin rumpua. Surin koiran vatsaa, joka vaati päästä ulos kaksi kertaa aamuyöllä. Surin sitä mahdollisuutta, että vaiva olisi kesken päivän käynyt ylivoimaiseksi. Surin myös mukaani ottamia töitä.

Hämärässä eteisessä tajusin, että matto on suora, koira ei ole energinen eikä sen vatsa ole tehnyt tepposia.

Keittiössä tajusin, että koira oli jäänyt eteiseen. Kutsuin sitä. Se yritti tulla hitaasti, mutta keittiön kynnyksellä petti takajalat. Samalla minussa jokin. Olin niin kauan jaksanut, töitä kotiin kantanut, kipeänä huolehtinut, soittanut ja vastannut. Petissäkin kuumeen houreessa tarjouksia laskenut, unohtuneet työt tehnyt ja herätessäni horroksesta kaiken taas alusta aloittanut.

Istuin lattialla, koiran kuono kämmenelläni, silitin sitä kyljestä ja totesin itselleni, että tätä olin pelännyt siitä asti kun se 8 viikon ikäisenä yritti päästä säkkituoliini kiipeilemään. Hapuilin kännykän ja soitin. Yksi oli varattu, toinen vastasi, eikä murehtimisen salpoja enää löytynyt mistään, tulvavesi huuhtoi kaiken väsymyksen ja pelon ja surun, turhan ja tarpeellisen, kaikki samaan kuohuvaan mereen, jonka suolainen vesi virtasi pitkin kasvoja ja käsiä, tipahteli koiran päähän ja lattiamatolle.

Olen tänä iltana soittanut myös eläinlääkärille lyhyen puhelun, saanut ohjeeksi antaa kipulääkettä ja viedä aamulla röntgeniin, jos jalat ei kanna. Koiran jalat.
Mitä vielä: olen kantanut koiran kadun toiselle puolelle pissalle, kun ei se etupihalle suostunut, nostanut sen jaloilleen lumihangesta, kiskonut lempeästi hihnasta takaisin kotiin (se siis kävelee, mutta varsinkin sisällä hyvin kankeasti, ulkona hajujen perässä turhankin menohaluisesti, kun kerran sanottiin, että pitää pysyä nyt hyvin paikoillaan) olen tarjoillut sille petille ruokaa, laittanut kipulääkkeen jauhelihan sisässä suuhun ja tehnyt vain yhden kotiin tuomani työn. En tuonut koiran kuljetushäkkiä sisälle enkä pistänyt sitä sinne vangiksi. Estin pääsyn sohville ja tuoleille, tein sille mukavan petisaarekkeen olohuoneen lattialle ja olen nyt niin väsynyt, että sanakin vielä niin vuorovesi palaa takaisin suolaisin, kaiken rakastamani ja saavuttamani pois huuhtovin lainein.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Silmä - korva - nenä - suu

Yhteen aiempaan postaukseen viitaten, on mulla toinenkin silmä, tää on melkein kauniimpi ja peilaa hyvin valokuvaajan kuten näkyy.


Sen lisäks löytyy hyvät korvat. Tässä on mun korva levossa:


Nenäni on hyvin kehittynyt:


Tässä syön Nasua, joka oli väärään aikaan väärässä paikassa. Oma vikansa.




Tässä on mun pylly. Kesällä.


Kaikki kuvat on yhden mun suosikkilenkittäjän ottamia. Kuvatekstit taas on emännän kuumeessa tekemiä... sori lukijat ;/

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Koirahoitaja

Täällä on mäyräkoira joutunut sairaanhoitajan osaan. Kesken kovimman sesonkiajan syksystä asti tulossa ja menossa ollut kiusallinen yskä on muutaman päivän kiduttanut keuhkoja niin, että jo harkitsin lääkäriin menoa. Kunnes eilen kuume kaatoi petiin ja erilaiset ääniresonanssit keuhkoista hengityksenkin myötä huolestuttivat ja toivoin vain pysyväni hengissä "pahimman yli" että sitten jaksaisin loppuviikolla mennä lääkäriin...

Burana on pitänyt tämän päivän sen verran jalkeilla, että olen jaksanut liikkua puoli metriä sängystä työpöydän ääreen ja takaisin... Uusi läppäri on nyt todella kullan arvoinen! Kyllähän se estää ns. normaalin sairastamisen, mutta pitää myös ajan tasalla kaiken pakollisen ja tekemättä jääneen suhteen, voimien mukaan.

Niin, se sairaanhoitaja. Hoitaja ei päässyt eilen illalla lenkille, kun lenkittäjä paleli peittojen alla. Käytin koiran useamman kerran takapihalla, ja sinne se pyysi yölläkin. Neljän aikoihin se ilmestyi sängyn viereen lattialle. Istui kärsivällisenä jonkin aikaa. Taisin nukahtaakin välillä, ainakin unohdin että se oli siinä! Sitten havahduin ja nousin päästämään sen asioilleen.

Aamupäivästä asti se on käynyt kummastelemassa, kun olen suurimman osan ajasta sängyssä. Kuono ilmantuu vähän väliä patjan reunalle ja tökkää kuin merkiksi että nyt on uusi päivä, nouse ylös!

Iltapäivällä saimme lenkittäjän, kiitos A <3

Koira on kiitettävästi keksinyt omaa puuhaa. Mm. hakenut oman petinsä vaatehuoneen lattialta ja riepottanut sitä ympäri huushollia tappoaikeissa. Jahdannut palloja ja leluja muristen pelottavasti. Tähystänyt sohvan selkänojalta ohi kulkevia naapureita ja ilmoittanut minulle mikä on vaaran todennäköisyys. Makoillut sylissäni työpöydän vieressä jalat kohti taivasta ja tutkinut kalenterin kannesta kanteen havaitsematta yhtään niin merkittävää tekemätöntä työtä etten voisi pitää koiralle seuraa. Yrittänyt kaivaa kuoppaa nojatuoliin. Löytänyt auringonläikän matolta ja levännyt siinä hetket. Istunut jalkojeni juuressa ja yrittänyt saada kuonon mahtumaan pyjaman lahkeesta sisälle. Vetänyt petinsä sisältä taas pussillisen vanua ulos...

Koirat ovat terapeuttisia, koskaan ei ole kuume laskenut näin nopeasti :)