torstai 23. syyskuuta 2021

Hiljaisuus

Tämä on se kaikkein vaikein postaus, joka on kuitenkin pakko kirjoittaa. Mitä pidemmälle odotan, sen vaikeammaksi tulee kertoa blogia seuranneille, että Artun tassunpainallukset ovat hiljenneet. Perjantaina 17.9. oli aika sanoa hyvästit, koska rakkaan ystävän selkä petti uudelleen. 

Kiitos kaikista vuosista, jotka seurasitte meitä ja ilahdutitte kommenteillanne. Arttu oli päähenkilö, niin blogissa kuin elämässä, nyt kirjurilla on tyhjää ja paljon opeteltavaa uudessa tilanteessa. 

Menetin paljon – melkein tekisi mieleni sanoa kaiken. Toivottavasti en kuitenkaan kokonaan yhteyttä blogikamuihin, aika näyttää.

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Retkeily jatkuu

 


Lauantaina oli niin mukava sää, että lähdettiin autolla oikein kunnon metsään. Tuolla samassa paikassa olen kuulemma sinkoillut viimeksi nuorukaisena. En tunnusta sinkoilleeni ikinä, mutta kiitettävästi oli vauhtia tassuissa nytkin. Olin elementissäni, kuten aina metsässä. Tuolla oli komeat polut ja laavut ja kaikki.

Metsästä puheen ollen, siellä meidän kodin vieressä olevassa sus... siis sysimetsässä en kyllä viihdy. Laitoin yhtenä aamuna jarrut tassuihin ja hännän koipien väliin, tehosteeksi tärisin. Ei auttanut ihmisen muuta kuin kääntyä suosiolla takaisin, kun olin jo edellisenä iltana nuuhkinut huolestuneen oloisena samaan suuntaan. Ja tulipa sitten ilmi, että meidän nurkilla on viime talvena pyörinyt kaksi sutta. Jäi kyllä mietityttämään, mitä hajua nyt ilmaisin. Taitaa tulla pitkä ja ankea talvi, lenkkien suhteen...


Näitä tuoksuja on vaikea kuvailla. Sammalta, puolukkaa, jäkälää, muhevaa maata...  


Ai hurja, tuossa on mennyt selvästi joku eläin! Ehkä kauris tai orava, molempia tykkäisin haukkua, nyt täytyy tyytyä vain ottamaan vainua.


Oli mainio metsälenkki, toivottavasti mennään pian uudelleen. Ihminen maisteli puolukoita siihen malliin, että niillä sen voisi houkutella piankin tuonne takaisin. Tällä reissulla en montaa kävelyaskelta ottanut. Laukkamittari näyttäisi hyvät lukemat, jos sellaisen olisin tassuuni ostanut.

Ihminen tosin osti itselleen jonkin älykellon, mutta ei tarkistanut etukäteen, onko se yhteensopiva kotona olevien (antiikkisten) eri järjestelmän laitteiden kanssa. Taitaa mennä palautukseen tai sitten tuli kallis, turha ostos. Tekniikka menee valon nopeudella kaukana edellä, meidän mamma hiihtää takaperin lautasivakoilla monot väärissä jaloissa perässä...

maanantai 6. syyskuuta 2021

Tervetuloa syksy

 Kävin laiturilla näyttämässä kieltä, kun narunjatketta kuulemma huimasi katsella liikkuvaa vettä noin kapealla käytävällä. Vilkkaasti tulin minäkin pois tuolta, kyllä maa on tassujen alla paras.
Ei näkynyt uimareita eikä onkijoita, kuten joskus aiemmin. Silloin taisi olla kesä.


Tutkin hiekanjyvä kerrallaan rannan. Mielenkiintoisia tassunjälkiä, joku muukin oli käynyt ennen meitä kuuntelemassa pienen järven loiskeita. Oli niin viileää, etten jäänyt kaivelemaan kuoppia, vaikka se on hiekassa parasta.


Nurmikolla oli vielä enemmän tutkittavaa. Joku oli varmasti syönyt eväitä tässä kohdassa. Vai olisiko niiden kalamiesten jäljiltä hyviä tuoksuja.


Tuonne ei taideta mennä hetkeen, ihmiselle tuli kylmä ja nuha. 
Minulle tuli vaan kova nälkä! 

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Kekseliäisyys ennen kaikkea

Jos ei mäyräkoiralle kerran laiteta petiä ihan joka huoneeseen ja varsinkin juuri sen tuolin viereen, jossa emäntä istuu, on pakko ottaa asia omiin tassuihin.


Yöt on käytettävä tehokkaasti asunnon viilentämiseen yhden ainoan tuuletusikkunamme kautta. Se ikkuna sattuu olemaan makkarissa sängyn vieressä, joten siinä kohdassa ei kurkkukivun uhalla voi nukkua, vaikka viileä ilmavirta mukavalta tuntuukin. Lattialla on sopivan viileääkin, joten varapatja on yöt olohuoneen lattialla, päivät makuuhuoneen nurkassa.
Ja kaikkina vuorokauden aikoina mäyräkoira löytää jossain vaiheessa tiensä puhtaisiin lakanoihin, kun kerran niitä koiranpetejä on liian vähän ;)

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Rautahammas

Nyt on taas yksi etappi hoidettu, nimittäin hammaslääkärireissu. Rankasta reissusta huolimatta on hyvä mieli, kaikki meni anestesiassa hyvin, sydän todettiin taas kerran vahvaksi ja vakaaksi. Mikä parasta, yhtään hammasta ei tarvinnut poistaa! Hammaskivet saivat kyytiä, ja kohta saan kuulemma syödä puruluita, kun ientulehdus asettuu. Mikä helpotus, ihminen kun oli täysin varma, että tuo kotiin hampaattoman koiran. Joissakin asioissa ei olisi kannattanut stressata ihan joka päivä reilun 12 vuoden ajan... Vaan eihän sitä tiedä, minkä mutkan takaa onnettomuus yllättää, joten eiköhän jatketa hermoilua. Näin meillä ainakin.

Maanantaihin asti toki jännitetään vielä labratuloksia. Jotakin kipulääkettä joudun syömään, ja sen takia tarkkaillaan kaikenlaisia arvoja. Tämä uusi lääkäri halusi ottaa vielä laajemmat kokeet. Niin, ja oli kyllä tosi kiva ell-asema, taidettiin löytää nyt luottopaikkamme täällä uusissa maisemissa. Olikin vähän orpo olo, kun tutut ja turvalliset kontaktit jäivät sinne kauas muuton myötä. Ihminen haluaa välillä kuskata minua pisteltäväksi, joten ei auta kuin mennä mukana.

Kesälomakausi on alkanut osa-aikaisillakin työläisillä. Tämmöisen kiitoksen minun mammani sai kuulemma hyvästä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. Miten niin tumpelo ihminen voi saada kehuja noin kauniin kimpun muodossa. Varmaan vaan halusivat sille hyvän mielen kesäksi...

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Visiittejä

Nyt on kyllä tapahtunut niin paljon, että piti aamulla nipistää itteään tassusta. Kyllä minä hereillä olin, joten en kai ole uneksinut muutakaan. Tulin raportoimaan, älkää pyörtykö.

Visiitti yks.

No, ensin oltiin vierailulla, kun Elli oli järjestänyt meille puutarhakutsut! Oltiin hienossa Elli´s Gardenissa, jossa tosin minun kulkuani rajoitettiin ikävällä narulla. Elli tassutteli uhkarohkean lähelle naapurin rajaa ennen kuin Ellin emäntä kutsui hänet takaisin. Ja nimenomaan kutsui, ei karjunut, kuten minun emäntäni heti niiden kahden sekunnin aikana, kun olin vapaana. Anteeksi Elli ja naapurit...

Ellin kutsuilla syötiin herkkuja, paljon ja koko ajan. Ainakin minun emäntäni, joka oli pää salaattivadissa niin monta kertaa, että hävetti. 


Ellin emännän herkkukäsi oli antelias!
Arttu: Anna, tänne, mulle, kaikki namit!
Elli: Mamma... missä minun herkku :/


Onneksi Ellikin sai osansa <3


Me oltiin niin sopuisa pari, että odotettiin jo paremmin vuoroamme, kun herkkuja vaan sateli.

Lukekaa Ellin blogista lisää, kun me ei varmaan edes muisteta enää ihan kaikkea, mitä tapahtui. Ellin emäntä on tunnetusti tarinankertoja, ja vaikka sadun tilasimme, saimme ihan oikean reportaasin koko vierailusta. Kiitos teille vieraanvaraisuudesta ja kivasta postauksesta.

Visiitti kaks.


Nyt se tapahtui. Nimittäin kun vähän aikaa takaperin kyselin, pitäisikö minun mennä töihin. Mehän sovittiin jo, että annetaan noiden ihmisten tienata, me tassuväki voidaan huilata. Mutta nyt kävi niin, että olin ihan oikeassa työhaastattelussa! Mamma oli mukana, istui tuolilla kuin muurahaisia housuissa, piipitti jotakin, oli suurimman osan aikaa hukassa kuin pallo meressä.

Minä sen sijaan viihdyin. Ensin kävin nuolemassa kaikkien ihmisten jalat, polvet, sormet, mitä vaan sattui kielen ulottuville. Erityisen tarkkaan nuuskin sen pomo-miehen lahkeita, silläkin kuulemma on koira kotona. Uskon, että ne tykkäsivät, kun kesken tärkeän keskustelun viileä kuononi herätteli ja toi oman säväyksensä tilanteeseen. Lopun ajasta viihdytin itseäni jahtaamalla varjoja, joita huoneen lattialle tuli auringonpaisteessa. Kiepsahtelin häntä terhakkana ja näytin, miten ketterä olen. Ikääni ei uskottu, joku korjasikin, että ei varmaan 12 vaan 2 vuotta. Olinko rottingilla, no olin! Saisin varmaan sen työpaikan heti, jos olisin käytettävissä.

Matka oli pitkä. Minulla oli takapenkillä hyvät oltavat ja evästäkin mukana. Jaloittelimme mennen tullen, ja sain nuuskutella ihan uusia hajuja. Poikkesimme matkalla myös yhdessä venesatamassa, jossa oli tosi hieno kävelytie.   

Näin täällä suuressa kaupungissa potkitaan hiekat menemään!
Ajoin varislauman lentoon ja jätin omat kirjeeni city-kamuille.

Ps. Tuskin mamma sitä työpaikkaa saa. Annan sille lähipäivinä vähän esiintymiskoulutusta, mutta nyt nukun matkaväsymystä pois. Eikä tainnut selkä oikein tykätä reissusta.

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Takapihan elämää


Meidänkin takapihalla on nykyään luonnon ihmeitä.  Vielä suurempi ihme olisi, jos kamera vihdoin kaivettaisiin kaapista käyttövalmiuteen, että tulisi tarkempia kuvia.


Kalenterimmekin alkaa täyttyä. Kun työt taas kesän tullen vähenee, kalenterista löytyy vaihteeksi hammashoitoa, fyssaria ja kampaajaa. Vain viimeisin on ihmiselle itselleen. Kukahan ne kaikki maksaa, kun meillä on enemmän luppoaikaa kuin ennen vanhaan kesälomalla :D 

Pitäisikö minun mennä töihin?
Vai kuuluuko elatuksen murheet meikämäykylle?
Ruokaa ropisee kuppiin kyllä kiitettävästi, joten taidan jatkaa oloneuvoksen päiviä ;)